Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Suomi tarvitsee lisää työllistäjiä, sillä kolmasosa yrittäjistä eläköityy lähivuosina

Ylöjärven lukion oppilaat ja opettajat olivat torstaina yhtä hymyä ja syystä. Koulu voitti ensimmäisen Pirkanmaan yrittäjyyskasvatusteko-palkinnon. Pirkanmaan yrittäjät haluaa nostaa uudella palkinnolla yrittäjyyskasvatuksen laatua. Ylöjärven lukiota pitää kiittää ennen kaikkea pitkäjänteisyydestä. Yrittäjyyttä on voinut opiskella jo 14 lukuvuotta, ja viime vuonna koulu sai virallisen statuksen yrittämisen erityislukiona. Suomi tarvitsee lisää työllistäjiä, sillä noin kolmasosa yrittäjistä eläköityy lähivuosina ja uusia on saatava tilalle. Tällä hetkellä eniten työpaikkoja syntyy pieniin ja keskikokoisiin yrityksiin. Juuri tätä polkua onkin syytä silottaa edelleen. Yritysasioiden kouluttamista ei tietenkään voi koteloida muutamaan lukioon, mutta Ylöjärven lukion toiminnassa on paljon sellaista, mitä kannattaisi pohtia muuallakin. Lukio ei pyri ensisijaisesti opettamaan, miten yritys perustetaan teknisesti. Ennemminkin se haluaa vahvistaa oppilaissa sellaisia taitoja ja ominaisuuksia, jotka luovat valmiuksia tehdä rohkeita ratkaisuja tarpeen tullen. Joskus se voi olla yrityksen perustaminen. Koulutuksessa korostetaan tiimiytymistä, kuuntelemista, ongelman ratkaisua ja erilaisia käytännön taitoja, jotka ovat hyväksi työelämässä. Tärkeää on osata hakea asioihin ratkaisuja erilaisten verkostojen kautta. Tampereen seudulla on muitakin oppilaitoksia ja yhteisöjä, jotka ovat tehneet hienoa työtä yrittäjyyskasvatuksessa kuten Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemia, kuudes- ja yhdekäsluokkalaisia opastava Yrityskylä ja vaikkapa Tampereen normaalilukion Business Norssi -linja. Uusi opetussuunnitelma lisää niin ikään talouskasvatusta ylipäätään. Hallitus pyrkii nostamaan työllisyysasteen 75 prosenttiin, mikä edellyttää noin 60 000 uuden työpaikan luomista lähivuosina. Tätäkin taustaa vasten yrittäjyyden tukeminen on oleellista. Yrittäminen ei ole ollut Suomessa aina ihan parhaassa huudossa, ennemminkin sitä on jopa hieman vieroksuttu. Tilanne on muuttumassa, kun työelämän murroksen myötä yhä useampi ryhtyy itsensä työllistäjäksi. Tosin ei ole tarkoituskaan, että kaikista tulisi yrittäjiä, eikä tähän pyritäkään, mutta yrittäjämäisestä, lannistumattomasta asenteesta on etua työssä kuin työssä. Ja on hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään, mistä raha tulee. Se ei synny automaattisesti.