Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Keihäskesän jokerikortti tulee Taiwanista – Chao-Tsun Chengillä on yksi ominaisuus, joka lyö lajin asiantuntijankin ällikällä: ”Mieletöntä”

Osa keihäsmaailman kuumista nimistä kisasi tiistaina Turussa. Mukana olivat muun muassa Viron vasuri Magnus Kirt ja Saksan kivikovan keihäspakan Thomas Röhler , Bernhard Seifert ja Julian Weber . Kirt oli ykkönen (88,32), Röhler kakkonen (86,33). Moni oli vielä pois – joko keskittymissä torstain Oslon Timanttiliigan kisaan, parantelemassa kolhujaan tai sitten vaan virittelemässä kuntoaan syksyn huipennusta, MM-Dohaa varten. Saksan ässistä Andreas Hofmann ja Johannes Vetter eivät Turussa näyttäytyneet, mutta jätit ovat treenanneet lujaa. Vetter on keihästietäjä Tero Järvenpään tietojen mukaan ”järjettömässä fyysisessä kunnossa”, mutta alaraajavamma on heittänyt pilviä potentiaalisimman saksalaisen ylle. Hofmann on jo täräyttänyt 35 sentin päähän 90 metrin rajasta. Lisää voi rusahtaa Oslossa. Weber on kovassa nousussa ja voi Järvenpään mielestä heittää 90 metriä tänä suvena. Saksan sisäinen kisa Dohan paikoista on melkoinen sirkus. Todellinen keihäspommi saattaa kuitenkin muhia Kiinan edustalla – Taiwanissa tarkalleen ottaen. Sieltä tulee Chao-Tsun Cheng – 25-vuotias keihästykki, joka painaa 77 kiloa ja mittaa on 177 senttiä. Cheng tykkää Heineken-oluesta ja ranskalaisista perunoista, mutta nämä kielletyt hedelmät eivät tee hänestä keihäskesän kuuminta nimeä. Cheng valtti kilparadalla on vauhti. Se on luokkaa ”mieletön” – kuten Järvenpää kuvaa taiwanilaisen räjähtävää rynnistystä. Silloin, kun hän saa ajoituksen kohdalleen, tulos ”ei ole tästä maailmasta”. Jäljelle jää vain keihäänheittäjien ikuinen ongelma; miten pitää kroppa kasassa. Jos Cheng onnistuu siinäkin, hän taistelee syksyllä Dohassa keihäänheiton maailmanmestaruudesta. Kaksi vuotta sitten Cheng sai heitossaan palikat kohdalleen ja keihäs laskeutui alas vasta lukemissa 91,36. Tämän kauden hän avasi Shanghaissa 87,12 kantaneella kiskaisulla 18. toukokuuta. Grenadan Anderson Peters on toinen nuori (21-vuotias) hurjapää, jolle rajoista on puhuminen on ihan turhaa. Hän viittaa niille kintaalla: 86,62 (5.6.) oli myrskyvaroitus, mutta paljon kovempikin taifuuni voi olla tulossa, kun fyysinen roikale saa tekniikkapuolen viilattua paikalleen. Keihäskesä on vasta alkanut ja uusia, kovia nimiä poukkoilee esiin maailman joka kolkalta. Suomalaiskonkarit Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat antaneet tulosnälkäisen kansan vielä odottaa. Ruuskanen aloittanee kautensa Raaseporissa sunnuntaina. Jos paikat kestävät, paluu päälle 85 metrin kerhoon on mahdollinen tänä kesänä. Pitkämäen suunnalta kuului hälyttäviä uutisia. Osakan (2007) maailmanmestarin paluu viivästyy – kenties koko kausi jää väliin. Manageri Tero Heiskan mukaan konkari aikoo kuitenkin yrittää Tokion olympiakisoihin 2020.