Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kataloniassa uusia mielenosoituksia tiistaina – itsenäisyysmieliset tukkineet teitä ja raideyhteyksiä

Katalonian separatistit jatkoivat tiistaina mielenosoituksiaan Barcelonassa ja muissa Katalonian kaupungeissa. Itsenäisyysmieliset mielenosoittajat muun muassa tukkivat teitä ja katkoivat raideyhteyksiä polttamalla renkaita ja muuta tavaraa. Esimerkiksi Barcelonasta Ranskaan menevä AP-7-tie oli illalla poikki lähellä itsenäisyysmielisyydestään tunnettua Gironaa. Lisäksi separatistit järjestivät mielenilmauksia Espanjan keskushallinnon virastorakennusten ulkopuolella Barcelonassa ja muissa katalonialaiskaupungeissa. Mielenosoitukset alkoivat maanantaina sen jälkeen, kun Espanjan korkein oikeus langetti 9–13 vuoden vankilatuomiot yhdeksälle Katalonian itsenäistymishankkeen johtajalle. Pisimmän tuomion sai alueen entinen varapresidentti Oriol Junqueras , jolle langetettiin 13 vuoden vankilatuomio kansankiihotuksesta ja julkisten varojen väärinkäytöstä. Maanantaisissa mielenosoituksissa loukkaantui pelastushenkilöstön mukaan 131 ihmistä. Yli sata heistä oli mukana yhteenotoissa El Pratin lentokentällä Barcelonassa. Lentokenttämielenosoitukseen osallistui sisäministeriön arvion mukaan noin 10  000 ihmistä. Illan kuluessa peruttiin toistasataa lentoa, sillä lentokoneiden miehistöt eivät päässeet työpaikalleen. Vielä tiistainakin jouduttiin perumaan joitakin kymmeniä lentoja. Nimettömiä viestejä mobiilisovelluksessa Mielenosoitukset kutsui tiistainakin koolle Demokraattinen tsunami -ryhmä, joka ohjeistaa mielenosoittajia anonyymisti muun muassa viestipalvelu Telegramin kautta. Ryhmällä on sovelluksessa 150  000 seuraajaa, vaikka se ilmestyi sosiaaliseen mediaan vasta viime kuussa. Toistaiseksi viranomaisilla ei ole tietoa, ketkä ryhmään kuuluvat, mutta sisäministeri Fernando Grande-Marlaskan mukaan tutkijat selvittävät asiaa. Maanantaina ryhmä kutsui mielenosoittajia lentokentälle ja kehotti muuttamaan Katalonian uudeksi Hongkongiksi. –  Tämä on vasta alku. Meidän täytyy varautua tulevaan ja varmistaa, että demokraattista tsunamia ei pysäytetä, ryhmä uhosi myöhään maanantaina. Ryhmän tyyli on huomattavasti aggressiivisempi kuin kymmenen vuoden takaisilla itsenäisyysryhmillä, jotka nimittivät liikettään hymyjen vallankumoukseksi. Historian- ja politiikantutkija Joan Esculiesin mukaan ryhmä ymmärsi kaksi vuotta sitten epäonnistuneen itsenäisyysäänestyksen jälkeen, että hymyjen vallankumous ei pääty hyvin. –  Demokraattinen tsunami haluaa tavallaan johtaa urbaania sissisotaa kertaluonteisilla tempauksilla, hän arvioi. Ryhmän taustalla epäillään olevan Katalonian itsenäisyysmielisiä puolueita, mutta Demokraattinen tsunami kiistää tämän.