Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Voimakas maanjäristys iski Kroatiaan – ihmisiä pyydettiin poistumaan kodeistaan, mutta pitämään etäisyyttä toisiinsa koronaviruksen takia

Voimakas maanjäristys on tapahtunut Kroatian pääkaupungin Zagrebin lähellä. Järistys oli voimakkuudeltaan 5,3 magnitudia. Tähän mennessä tiedossa on, että yksi nuori on kriittisessä tilassa, ja toinen on loukkaantunut vakavasti. Järistys aiheutti Zagrebissa useita tulipaloja ja sähkökatkoksia, kaupungin pelastuspalvelu ja sairaala kertovat. Välimeren alueen seismologisen keskuksen mukaan maanjäristystä seurasi toinen 5,1 magnitudin järistys. Kroatian pääministeri Andrej Plenković on kehottanut ihmisiä pysymään ulkona mahdollisten jälkijäristysten varalta, mutta pitämään etäisyyttä toisiinsa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. – Teemme parhaan mahdollisen arvion, mitä tällä hetkellä tehdään. Meillä on toimintaohjeet maanjäristysten varalle, mutta kun samaan aikaan on globaali pandemia, tilanne on paljon monimutkaisempi, Kroatian sisäministeri Davor Bozinovic kertoi paikalliselle medialle uutistoimisto Reutersin mukaan. Kymmenen sekunnin järistys Kaupungin pelastuslaitos ja palomiehet työskentelevät eri puolilla kaupunkia, ja armeijaa on pyydetty avuksi. – Järistys kesti yli kymmenen sekuntia, ja se oli voimakkain, minkä olen koskaan kokenut, paikallinen ihminen sanoi Reutersin mukaan. Hänen mukaansa järistystä seurasi useita jälkijäristyksiä. Reutersin paikalla oleva toimittaja raportoi, että maanjäristyksessä vaurioitui muun muassa kirkon kellotorni ja joitain rakennuksia romahti. Järistyksen keskus oli kuuden kilometrin päässä Zagrebista, ja se oli Plenkovićin mukaan voimakkain maan pääkaupunkiin iskenyt järistys 140 vuoteen. Maan hallitus kokoontui välittömästi järistyksen jälkeen. Kroatia on raportoinut 206 koronavirustartunnasta, ja yksi ihminen on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin. Tilanne on pääministeri Plenkovićin mukaan ristiriitainen. – Olemme pyytäneet ihmisiä pysymään kotona, jottei koronavirus leviäisi ja nyt neuvomme heitä poistumaan kodeistaan, Plenković kertoi lehdistötilaisuudessa.