Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Elokuun viimeisestä viikosta tulossa lämmin – Hellelukemat voivat ylittyä Tampereella parinakin päivänä

Elokuun viimeisellä viikolla Tampereella hätyytellään hellerajaa useampana päivänä. Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo, että sunnuntain sääkartat näyttävät siltä, että ensi viikon säästä tulee lämmin ajankohtaan nähden. Maanantai voi olla vielä epävakainen päivä, mikä voi tarkoittaa sadekuuroja Tampereelle. Tiistaina kuitenkin sää poutaantuu ja Suomeen virtaa lämmintä ilmaa etelästä. Tiistaina hellelukema voi ylittyä. – Näillä näkymin ainakin tiistaina helle on mahdollinen ja keskiviikkonakin ollaan hyvin lähellä hellelukemia. Torstainakin ollaan yli 20 asteen, Latvala. Viikonloppua kohden sää muuttuu epävakaisemmaksi, kun Suomeen virtaa uusi matalapaineen alue. Loppuviikosta sää voi myös tuntua mittarin lukemia viileämmiltä tuulisen sään vuoksi. – Vielä on epävarmaa, viileneekö sää varsinaisesti vai jääkö sää lämpimän puoleiseksi. Se varmistuu myöhemmin, mutta kovin kylmältä ei näytä, Latvala sanoo.