Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nuorten ilmastoahdistusta pitää kuunnella, ei heittää lokaa niskaan – Lämpeneminen on kauhuskenaario isolle osalle maapallon asukkaista

Nuorten jokaperjantaiset ilmastolakot täyttivät vastikään kaksi vuotta. Tänä aikana nuoret ovat ehtineet saada paljon lokaa niskaansa. Nuorten kiusaaminen ei ole rakentava tapa kohdata akuuttia ja aitoa huolta. Pilkan sijaan toivommekin aikuisilta – erityisesti päättäjiltä – ymmärrystä, kuuntelua ja ennen kaikkea faktoihin tutustumista. Fakta on, että yksikään teollistunut valtio ei ole saavuttamassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita: nykyisillä toimilla emme ole suuntaamassa kohti 1,5, vaan yli 3 asteen lämpenemistä. Tutkimusten mukaan ihmiskunnalla on vajaa kymmenen vuotta aikaa saada päästöt kuriin ennen kuin saavutamme keikahduspisteen, jonka jälkeen lämpötilan nousu johtaa hallitsemattomiin ketjureaktioihin. Fakta on myös, ettei lämpeneminen tarkoita pari astetta lämpimämpiä kesiä, vaan kauhuskenaarioita isolle osalle maapallon väestöä. Jo kahden asteen lämpeneminen tietää mannerjään romahtamista, joka johtaa merenpinnan nousuun, mikä puolestaan hukuttaa kokonaisia valtioita veden alle. Lämpötilan nousu on johtamassa kuivuuteen, ruokaturvan heikkenemiseen sekä miljooniin lämpökuolemiin. Erityisesti Suomea koskettaisivat lumettomien talvien lisäksi ilmastopakolaiset, joiden olisi pakko siirtyä merenpinnan nousua, kuivuutta ja tulvia pakoon. Me nuoret emme halua näitä kauhukuvia osaksi tulevaisuuttamme; siksi me toimimme ja vaadimme tekoja, joilla ilmastokriisiä saadaan hillittyä. Jokaisen ilmastolakkoilijoita pilkanneen tai vähätelleen henkilön olisi syytä pysähtyä pohtimaan, mikä olisi kiusaamista rakentavampi tapa liikkua kohti tulevaisuutta, jossa ilmastoaktivismia ei tarvittaisi ja nuoret voisivat elää nuoruuttaan ilman pelkoa tulevaisuutensa puolesta. Tulevaisuus ei vain tapahdu, se rakennetaan. Jokaisella on valta olla rakentamassa tulevaisuutta, jossa kaikilla on hyvä elää. Kirjoittajat ovat nuorten ilmastodelegaatit 2020-2021, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry.