Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pitkään odotettu Pispalan koulun remontti saattaa lykkääntyä jälleen – Apulaispormestari: ”Tällä hetkellä ei ole mitään varmaa”

Pispalan koulun oppilaiden piti tutustua torstaina uusiin väistötiloihinsa Tampereen Vuoreksessa. Retki kuitenkin peruttiin. Myös ensi viikolle suunniteltu, väistötiloja koululaisten vanhemmille esittelevä vierailu on toistaiseksi peruttu. Apulaispormestari Johanna Loukaskorven mukaan Pispalan koulun remontin arvioidut kustannukset ovat nousseet niin korkeiksi että asia pitää viedä lautakuntakäsittelyyn. Se voi tarkoittaa sitä, että koulun remonttiaikataulu ja koululaisten siirtyminen väistötiloihin lykkääntyy. – Tällä hetkellä ei ole mitään varmaa, Loukaskorpi toteaa. – Koska kustannukset ovat kohonneet, asia pitää käyttää lautakunnissa, sekä asunto- ja kiinteistölautakunnassa että sivistys- ja kulttuurilautakunnassa. Tarkemmin Loukaskorpi ei keskiviikkoaamupäivänä halua asiaa kommentoida. Hänen mukaansa Tampereen kaupunki tiedottaa asiasta lisää tulevana perjantaina. Alkuperäisen suunnitelman mukaan koulun remontin pitäisi alkaa ensi kesänä ja noin 300 oppilaan jatkaa koulutyötään syksyllä väistötiloissa Vuoreksessa ja Hyhkyssä. Koululla remonttia on odotettu kovasti Pispalan koulun rehtori Markku Rissasen mukaan tieto remontin mahdollisesta lykkääntymisestä on otettu koululla vastaan tyrmistyneenä. – Hyvin tyrmistyneenä. Remonttia on kovasti odotettu ja olemme jo tehneet työtä sen eteen. Olemme täällä jo pakanneet, Rissanen kertoo. – En nyt lähde prosessia tarkemmin kommentoimaan. Ei minulla ole siihen mahdollisuuksia, eikä taida oikein olla lupaakaan. Minulla on kuitenkin se käsitys, että ensi vuonna jatketaan täällä. Lue myös: Pispalan koulussa alkaa mittava remontti ja oppilaita saatetaan kuljettaa päivittäin Vuorekseen asti väistötiloihin – Osa vanhemmista vastustaa suunnitelmia Rissasen mukaan koulun oppilaiden vanhemmilta on tullut joitakin yhteydenottoja ja kysymyksiä sen jälkeen, kun huoltajille lähetettiin tieto Vuorekseen tutustumisretkien peruuntumisesta. – Vanhemmillekaan en ole voinut sanoa muuta kuin että tämän olemme peruneet Vuorekseen tutustumisen. Siitä nyt jokainen pystyy päättelemään, mistä on kysymys. Kaupungin suunnitelmat siitä, että osa Pispalan koulun oppilaista siirrettäisiin ensi syksystä väistötiloihin Vuorekseen, on herättänyt vilkasta keskustelua. Osa vanhemmista on vastustanut suunnitelmaa. Lue myös: Osa Pispalan koulun vanhemmista osoitti mieltä Tampereella – Katso video väistökeskustelun kiihkeästä tunnelmasta Maaliskuussa ryhmä koulun oppilaiden vanhempia teki väistötilaratkaisusta kantelun eduskunnan oikeusasia valtuutetulle. Rissanen kuvailee nykytilannetta ristiriitaiseksi. – Näyttää siltä, että on se syy, mikä annetaan, mikä tahansa, on vaikea kuvitella, etteikö tällä ristiriitaisuudella olisi ollut vaikutusta tähän ratkaisuun. Monen ongelman rakennus Tarve koulun peruskorjaukselle on kuitenkin Rissasen mukaan selvä. Hänen mukaansa koulu on tiloiltaan pedagogisesti vanhentunut, eikä vastaa sitä, millainen nykyaikaisen julkisen tilan pitäisi olla. Ongelmia koulun tiloissa on Rissasen mukaan monia. – Ilmanvaihtoa ei ole paitsi ikkunat aukaisemalla. Muutamasta luokasta tuuli on talvella puhaltanut ikkunoita auki niin, että ne on jouduttu ruuvaamaan kiinni, jotta pysyvät suljettuina, Rissanen luettelee. – Toisesta ja kolmannesta kerroksesta ei ole poistumisteitä. Koulu on rapistunut ja siivottavuus on erittäin huono. Lisäksi esimerkiksi koulun musiikkiluokka on pois käytöstä vesivahingon takia ja aiemmin tällä viikolla myös toiseen luokkaan on tullut pieni vuoto. Nykyisellään koulu ei myöskään ole esteetön. Vuonna 1915 valmistunut Pispalan koulu tarvitsee mittavan peruskorjauksen. Ensiksi väistötiloja suunniteltiin Tampereen seudun ammattiopisto Tredun vanhoihin tiloihin Pyynikinkadulle. Suunnitelma kariutui kun tiloissa havaittiin sisäilmaongelmia. Seuraavaksi selvitettiin väistötiloja koko koululle Hyhkyn kentälle, mutta poikkeuslupatyöryhmä eväsi ratkaisun. Sen jälkeen selvitettiin, minkä suuruiset tilat mahtuvat Hyhkyn koulun pihalle ja voisiko oppilaita hajasijoittaa. Sitten kaupungin johtoryhmä linjasi, että 3.–6.-luokkalaiset siirtyisivät väistötiloihin Vuoreksen kouluun ja 1.–2.-luokkalaiset sekä esikoululaiset Hyhkyn koulun pihalle rakennettaviin siirtotiloihin. Tarkoituksena oli, että Vuoreksen kouluun siirtyville oppilaille järjestettäisiin yhteinen koulukyyti Vuorekseen. Lasten pidentyvät koulumatkat herättivät laajalti keskustelua. Nyt Pispalan koulun remontin tilanne on epäselvä ja voi olla, että töitä ei päästä aloittamaan suunnitellusti tulevana kesänä. Kohonneiden urakkatarjousten vuoksi asia etenee lautakuntakäsittelyyn.