Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Englannin liigan viehätys katosi lopullisesti miljonäärien koronaneppailuun

Lauantai-ilta, sauna ja Englannin liiga. Se oli pälkäneläisen teinin syksyn kohokohta. Iltapäivällä nappikset jalkaan ja pihalle potkimaan omatekemään maaliin. Sitten liiteristä polttopuita koppaan ja sisälle viimeistään viideksi. Jalkapallon vuoden 1990 MM-kisoja varten hankitussa telkkarissa sanailivat Antero Mertaranta ja Jukka Rönkä , jotka kuvailivat raisusti taklanneita puolustajia niittokoneiksi, mikä tietenkin upposi hedelmälliseen maaperään syrjäkylällä. Tauko. Vartin paussi oli juuri sopiva kiukaan ja vesipadan sytyttämiseen. Jossain kohtaa toista jaksoa lämmin vesihöyry leijaili alakerrasta keskikerrokseen ja ovelta kuului ulkotöissä olleen isän huuto. Perhana! Olin taas kerran unohtanut täyttää vesisäiliön, jonka pohjalla kiehui korkeintaan ämpärillinen vettä. Mutta minkäs teet, ajatukset karkasivat, kun Leeds Unitedin hyökkääjä Tony Yeboah otti pallon rinnalla alas, pompautti palloa ikihonganpaksuisella reidellään, käänsi pelivälineen oikealle jalalleen ja moukutti sen poikkipuun kautta verkkoon hirvittävällä voimalla Wimbledonin maaliin. Se oli 25 vuotta sitten se. Nykyään lauantai-illat kuluvat töitä tehdessä tai saunassa, jossa ei vesipataa ole. Englannin liigakin on menettänyt viehätyksensä. Kentällä taituroivat miljonäärit, joille yksittäisen jalkapallo-ottelun tuloksella ei ole suurta merkitystä. Riittää, kun rahat kilahtavat tilille. Katsomossa on lähinnä turisteja, jotka eivät ymmärrä seurakulttuurista tai välttämättä koko lajista. Jos nyt mitään kulttuuria enää on, sillä seurat ovat siirtyneet miljardöörien näppeihin, jotka käyttävät jalkapalloa ties mihin tarkoituksiin. Siinä maailmassa seuraa 27 vuotta palvellut maskotti voi saada potkut, mutta huippupelaaja ei ole valmis tinkimään 450 000 euron viikkopalkastaan. Kaikista irvokkainta viihdettä on nähty nyt korona-aikana. Sadoilla miljoonilla punnilla koottu ”huippujoukkue” saattaa hävitä ottelunsa 1– 6 tai 2– 7. Kun yleisön ja median paine puuttuu, hieno peli muuttuu varpaista päälakeen tatuoitujen upporikkaiden neppailuksi, jossa kukaan ei välitä kuin itsestään ja markkina-arvostaan. Herää kysymys, missä vaiheessa pelaajat ovat kadonneet palon, poikamaisen innostuksen lajia kohtaan. Ja miksi minun pitäisi olla kiinnostunut tästä epäurheilusta? Onneksi ei ole pakko olla, aina voi katsoa Yeboahin maalia youtubesta. Kirjoittaja on entinen alasarjapelaaja ja Aamulehden urheilun uutispäällikkö.