Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kangasalalainen kaupunginvaltuutettu Tuomas Bährend, 44, on kuollut

Kangasalalainen kaupunginvaltuutettu, maatalousyrittäjä Tuomas Bährend on kuollut. Kangasalan kokoomuksen puheenjohtaja Marita Pussinen vahvistaa tiedon kuolemasta. Bährend oli kuollessaan 44-vuotias. Pussisen mukaan Bährend menehtyi sairauden uuvuttamana. Ennen kokoomukseen liittymistä Bährend oli kristillisdemokraattien ja sitä ennen keskustan valtuustoryhmässä. Hän oli mukana myös Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuolemasta kertoi ensimmäisenä Seiska . Jo kolmas menehtynyt valtuutettu tällä kaudella Bährend oli jo kolmas kangasalalainen valtuutettu, joka on menehtynyt vuonna 2017 alkaneella valtuustokaudella. Aiemmin kaudella menehtyivät kristillisdemokraattien valtuutettu Asko Nieminen ja tänä keväänä sosialidemokraattien valtuutettu Anja Aarnio . – Tämä on murheellista, valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine (sd.) sanoo.