Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kela siirtyy väistötiloihin Tampereella – korvaava toimitila löytyi samasta korttelista

Tampereen Kelan palvelupiste on vielä tämän viikon perjantaihin auki nykyisessä osoitteessaan Aleksis Kiven kadun ja Puutarhakadun risteyksessä. Aleksis Kiven kadun palvelupiste suljetaan perjantaina 16.10. kello 15. Viikonlopun aikana palvelut ja työntekijät siirtyvät väistötiloihin remontin tieltä. Palvelupiste on kiinni maanantaina 19.10. Tiistaina 20. lokakuuta Kela avaa asiakaspalvelun osoitteessa Kuninkaankatu 21. Osoitteessa sijaitsee niin sanottu Tirkkosen talo. – Samassa korttelissa siis ollaan. Maanantaina asetutaan uusiin tiloihin ja tiistaina avataan siellä asiakaspalvelun ovet, Tampereen palveluryhmän päällikkö Susanne Heikkonen kertoo Aamulehdelle . Aukioloajat pysyvät samoina kuin ennenkin. Väistön tarkkaa kestoa Heikkonen ei osaa vielä kertoa. Aleksis Kiven kadun tilojen remontti kestää noin vuoden. Heikkonen kertoo, että tiloissa toteutetaan pintaremontti, jossa sisätilat laitetaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Taustatiloihin tehdään avotyöskentelytilaa ja asiakaspalvelutiloja muokataan palvelemaan paremmin erilaisia asiointimuotoja. – Joustoa tilojen käyttöön siinä mielessä, että ne toimivat niin itsepalvelun kuin ajanvarauksien kannalta, Heikkonen kertoo. Väistötiloihin asioimaan vain tarvittaessa Heikkonen toteaa, että väistötila on toimiva sekä esteetön. Uudet tilat ovat kuitenkin selvästi entisiä pienemmät, joten Kelasta toivotaan, että asiakkaat suosivat mahdollisuuksiensa mukaan verkkoasiointia, puhelinasiointia ja puhelinajanvarausta. Asiointipalveluun kirjaudutaan osoitteessa www.kela.fi/asiointi. Jos verkossa asiointi ei ole mahdollista, Kela-asiat voi hoitaa turvallisesti puhelimessa. Puhelimessa voi hoitaa samoja asioita kuin palvelupisteessä ja puhelimitse saa tarvittaessa myös tukea verkkoasiointiin. Palvelunumerot voi tarkistaa verkkosivulta www.kela.fi/soita-kelaan. Palvelupisteessä asioiville asiakkaille suositellaan oman kasvomaskin käyttöä. Lisäksi asiakkaita muistutetaan hyvästä käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä. Asiakkaiden käyttöön on varattu käsidesiä. Jos turvavälejä ei muutoin voida varmistaa, sisäänpääsyä rajoitetaan hetkellisesti. Oireilevana palvelupisteeseen ei pidä tulla. Artikkelia päivitetty 14.10.2020 kello 13.18: Lisätty tietoja aukioloajoista ja asiointiohjeistuksista. Artikkelia päivitetty 14.10.2020 kello 14.39: Lisätty tietoja remontista.