Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Mihin katosivat Ilveksen nollapelit? Jahtaajasta tuli nyt saalistaja – Ykkössuosikki mestariksi on KuPS

Turun Inter löi lauantaina toisen tikariniskun Ilveksen kultahaaveille. Ensimmäisen haavan nirhaisi pari viikkoa sitten Kuopion Palloseura. Kaksi kotipeliä, kaksi tappiota, nolla tehtyä maalia. Tamperelaiset ottavat nyt lukua, mutta aikaa haavojen nuolemiseen on syyskuun puoliväliin. Silloin alkaa loppusarja, jossa liigan kuusi parasta ratkovat mitalit. Pahimmat kilpakumppanit ovat rokottaneet Ilvestä sivuvapareista. KuPSin voittomaalin Tammelassa puski Issa Thiaw , Interiltä kieltä kotikatsomolle näytti Timo Furuholm . Yksittäiset tappiot kaksinkamppailuissa ovat muuttuneet tylyiksi tappioiksi sarjataulukossa. Pelillisesti Ilves olisi ansainnut enemmän varsinkin Inter-koitoksesta. Toisaalta aiemmin kaudella ryhmä raapi voittoja niistäkin peleistä, joissa oli välillä köysissä. Pitkässä juoksussa pomput menevät tasan, sanotaan. Liigakautta on lyhennetty, mutta ainakin Ilveksen kannalta se vaikuttaa piinaavan pitkältä juoksulta. Sarjajohto suli Tamperelaiset kaappasivat sarjajohdon viikkoja sitten, eivätkä ole antaneet hankittua etua ilmaiseksi takaisin. Vasta lauantaina komento liigassa muuttui. Inter (42 pistettä) lähtee loppusarjaa ykkösenä ennen KuPSia (40) ja Ilvestä (40). Jos HJK (33) voittaa sunnuntaina, helsinkiläisillä on vielä pieni mahdollisuus kiilata mukaan kultakamppailuun. Ennen kautta Ilves olisi varmasti ottanut kiljuen vastaan näin hyvät asetelmat liigan loppusuoralle. Nyt kolmospaikka tuntuu pieneltä pettymykseltä, vaikka se takaakin kolme kotiottelua syksyyn. Ilves aloitti kuluvan sesongin viidellä nollapelillä. Kahdeksassa ensimmäisessä liigamittelössä se päästi vain yhden osuman! Sittemmin tilanne normalisoitui, ja loppukautta kohti haksahduksia on tullut turhan monta. Seitsemän nollapelin saldo on kasvanut vain kahdella. Omiin on kolissut erikoistilanteiden ohella pelitilanteista. Vastustajat ovat oppineet, kuinka saada Ilves-puolustajat pois työpaikoiltaan ja miten kääntää peliä nopeasti. Ilveksestä on paistanut myös pieni henkinen ja fyysinen väsymys. Joukkueella oli alkukaudella vieteri todella kireällä. Se toi hyviä tuloksia ja kruununa Suomen cupin voiton. KuPS vahvoilla Viime aikoina Ilves-pelaajat eivät ole jaksaneet keskittyä jokaiseen tilanteeseen enää kuin se olisi uran viimeinen. Se on ymmärrettävää. Kun yksikin askel jää ottamatta ja vartioitava katoaa selän taakse, ongelmia tulee. Loppukaudella Ilveksen pitää saada esiin alkukauden Ilves, joka puolustaa omaa maaliaan henkensä kaupalla. Omissa papereissani ykkössuosikki mestariksi on KuPS. Kuopiolaiset kamppailevat kovaa ja juoksuvoimaa sekä erityisosaamistakin riittää. Ilvestä ei voi kuitenkaan unohtaa. Parissa viikossa haavat ehtivät parantua. Joukkue janoaa tuplaa ilman voittamisen pakkoa.