Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Nokian sivistysjohtajaa vastaan nostetut syytteet on hylätty – Näin päätöstä perustellaan

Nokian kaupungin sivistysjohtajaa Pauliina Pikkaa vastaan nostettu syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta on hylätty. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tapauksesta päätöksensä perjantaina 29. marraskuuta. Myös vaihtoehtoinen syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylättiin. Pikka on vapautettu kaikista seuraamusvaatimuksista. – Olen tietenkin päätöksestä iloinen ja äärettömän helpottunut. Vaikka moni ympärilläni on vakuuttanut, ettei asiassa voi käydä kuin näin, en voinut olla siitä täysin varma ennen päätöstä, Pauliina Pikka sanoo. Kyse irtisanomisen uudelleenkäsittelystä Sivistysjohtajan saama syyte koski Nokian kaupungilta irtisanotun naispuolisen työntekijän pyyntöä ottaa hänen asiansa uudelleen käsittelyyn irtisanomisaikana. Irtisanottu vaati Pikalta kirjallista hallintopäätöstä uudelleenkäsittelypyynnöstä. Pirkanmaan käräjäoikeudessa ratkottiin, oliko Pikka laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa oikaisuvaatimus asianmukaisesti toimivaltaisen lautakunnan käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Kiistanalaista oli myös, olisiko asiasta pitänyt tehdä hallintolain edellyttämä kirjallinen päätös perusteluineen. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoo, ettei Pauliina Pikka ole toiminut kummassakaan asiassa virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, eikä edes tuottamuksellisesti (huolimattomasti). Käräjäoikeuden antama tuomio ei ole lainvoimainen. Uutena sivistysjohtajan virassa Kyseinen irtisanominen on tehty lokakuussa 2015 silloisen koulutoimenjohtajan päätöksenä. Pauliina Pikka ei ollut tuolloin vielä Nokian kaupungin palveluksessa. Kaupunki oli irtisanonut työntekijän, koska naisella oli liikaa sairaspoissaoloja. Kaupungin mukaan työntekijän työkyky oli heikentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Irtisanottu teki irtisanomisestaan oikaisuvaatimuksen, jonka Nokian kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli ja hylkäsi saman vuoden marraskuussa. Pauliina Pikka aloitti työnsä Nokian sivistysjohtajana helmikuun alussa 2016, jolloin irtisanotun irtisanomisaika oli vielä meneillään. Ollessaan neljättä päivää töissä Pikka sai irtisanotulta pyynnön ottaa asia uudelleen käsittelyyn. Samalla hänelle toimitettiin uusi lääkärinlausunto irtisanotun työkyvystä. Lausunnon mukaan irtisanottu oli työkykyinen. Kyse ei oikaisuvaatimuksesta Syytteen mukaan Pikka olisi laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa irtisanomisesta tehty oikaisuvaatimus lautakunnalle. Päätöksistä voidaan tehdä oikaisuvaatimus vain yhden kerran ja sellainen oli tästä irtisanomisesta tehty ja käsitelty jo marraskuussa 2015. Näin ollen Pirkanmaan käräjäoikeus totesi, ettei helmikuinen uudelleenkäsittelypyyntö voinut olla kuntalain tarkoittama oikaisuvaatimus. Pikka ei siis ole laiminlyönyt velvollisuuttaan toimittaa oikaisuvaatimusta lautakunnalle. Hylätessään oikaisuvaatimuksen irtisanomisesta marraskuussa 2015 kasvatus- ja opetuslautakunta teki asiasta hallintopäätöksen. Irtisanotulla oli mahdollisuus hakea päätökseen muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Koska valitusta ei tehty, irtisanomispäätös oli saanut lainvoiman. Sivistysjohtaja arvioi syytteen nostamisessa näkyvän sen, ettei rikos- ja hallinto-oikeuden välinen suhde kunnan toiminnassa ole ihan yksinkertainen. – Ei ole hahmotettu muun muassa sitä, että kunnallisessa päätöksenteossa alempi toimielin tai viranhaltija ei voi muuttaa ylemmän toimielimen (toim. huom. tässä tapauksessa lautakunta) tekemää viranhaltijapäätöstä. Oma selusta turvattava Saatuaan helmikuussa 2016 pyynnön irtisanomisen uudelleenkäsittelystä Pikka on selvittänyt asiaa. Hän on keskustellut asiasta muun muassa Nokian kaupungin henkilöstöpäällikön, hallintolakimiehen ja kaupunginjohtajan kanssa. Asiassa on konsultoitu myös Kuntatyönantajien ja Kuntaliiton lakimiestä. Pikan esimiehen kaupunginjohtajan näkemys asiasta on ollut, ettei uusi lääkärintodistus tuo kokonaisuuteen olennaisesti uutta tietoa, joten syytä uudelleenkäsittelyyn tai uuteen hallintopäätökseen ei ole. Pikka on myös ottanut asian esille kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa, jossa lautakunnan puheenjohtaja ja enemmistö lautakunnan jäsenistä olivat sitä mieltä, ettei irtisanomista oteta uudelleen harkittavaksi. – Tällaiseen virkaan tullessaan on tiedostettava, että virkatehtävällä on menneisyytensä. Nykyisen tietoni valossa minun olisi kannattanut turvata asiassa oma selustani, jolloin tästä ei olisi syntynyt rikosprosessia, Pikka toteaa. – Viranhaltijana koen, että aika on muuttunut jopa niiden neljän vuoden aikana, kun olen ollut sivistysjohtajana. Valituksiin ja syyttelyihin on aikaisempaa herkempi kynnys. Hallintopäätös olisi kannattanut Pikka arvioi, että rikosprosessi olisi vältetty, jos hän olisi tehnyt asiassa hallintopäätöksen. – Se olisi ollut mahdollista. Sen jälkeen minun tekemästäni hallintopäätöksestä olisi voitu tehdä oikaisuvaatimus lautakunnalle. Irtisanotun kannalta lopputulos ei olisi kuitenkaan muuttunut. Pikka sanookin, että rikosprosessin alusta asti hänellä on ollut kirkkaana mielessä se, että vaikka hän itse olisi toiminut asiassa jollakin tavalla toisin, se ei olisi muuttanut asian lopputulosta irtisanotun kannalta, koska kaupungin kanta asiaan työnantajana oli selkeä. Sähköpostivastaus riittävä Selvitettyään asiaa sivistysjohtaja on informoinut irtisanottua sähköpostitse siitä, ettei asiaa tutkita uudelleen. Käräjäoikeus toteaa johtopäätöksissään, että viranhaltijan sähköpostitse antama ilmoitus uudelleenkäsittelyasiassa on ollut riittävä. Pikka on sähköpostissa neuvonut myös, että irtisanotulla on oikeus riitauttaa irtisanomisen pätevyys. Työsopimus on yksityisoikeudellinen sopimus. Riidat irtisanomisista ratkotaan siis hallinto-oikeuden sijaan käräjäoikeudessa. Asiasta käytiinkin oikeutta vuonna 2017, jolloin Nokian kaupunki sai tuomion perusteettomasta irtisanomisesta. Ratkaisu ei liittynyt Pauliina Pikan toimintaan asiassa.