Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mira Potkonen sai helpottavan uutisen – Nyt edessä on pitkä odotus, jonka aikana tuleva karsintavastustaja voi mennä harppauksin eteenpäin: ”Ei huolestuta minua yhtään”

Mira Potkonen sai manageriltaan huojentavan tiedon maanantaina: ikä ei ole este olympiaunelmalle. Kansainvälisen nyrkkeilyliiton Aiban säännöissä on 40 vuoden yläikäraja, jonka mukaan Potkonen ei saisi otella ensi vuodelle siirretyissä Tokion olympialaisissa. Olympianyrkkeilyn säännöistä vastaa kuitenkin Kansainvälinen olympiakomitea KOK. Marraskuussa 40 vuotta täyttävä Potkonen sai jännittää KOK:n lopullista vahvistusta osallistumisoikeudelle yli kaksi kuukautta. Vahvistus oli suuri ja helpottava uutinen Potkoselle itselleen, mutta myös Suomen joukkueelle. Potkonen on yksi harvoista sinivalkoisista mitaliehdokkaista. – Ihana ja helpottunut mieli. Vaikka olen koko ajan harjoitellut sen mukaan, että pääsen kisoihin, niin vahvistuksen saaminen on helpotus, Tampereen Voimailuseuran iskijä sanoo Aamulehdelle . Potkonen on saanut harjoitella kotisalissaan Nääshallissa ja Varalan urheiluopistolla huhtikuun alusta alkaen. Nyt harjoituksiin astelee entistä innostuneempi nyrkkeilijä. – Treenaaminen on ollut helppoa koko ajan. En ole antanut tälle asialle liikaa valtaa mielessä. Kerran taisin tirauttaa kyyneleen, mutta sitten unohdin asian. Potkonen sanoo, että toisenlainen päätös olisi ollut KOK:lta raaka. – Tällaisissa tilanteissa pitää olla joustoa. Muuttuuko nyt jokin? – Ei oikeastaan. Harjoittelu jatkuu ihan normaalisti. Helpottavaa tietysti on se, että tietää, että se karsinta sieltä tulee. Pitkä tauko? Niin se karsinta. Mira Potkosen olympiapaikka ei suinkaan ole vielä varma. Koronaviruspandemia keskeytti käynnissä olleet nyrkkeilyn olympiakarsinnat Lontoossa maaliskuussa. Potkonen ei ennättänyt astella kehään. Olympiapaikoista isketäänkin vasta ensi vuoden puolella. Tarkka ajankohta ei ole vielä selvillä. – Sinne on vielä pitkä aika. Kun tilanne on nyt muutenkin sellainen, ettei tiedä, mitä tapahtuu, niin on toisaalta helpottavaa, että ne ovat vasta silloin. Jos karsinnat olisivat olleet vaikka syksyllä, niin olisi mietityttänyt, miten niiden käy, Potkonen sanoo. Ohjelma olympiakarsintoihin saakka on vielä auki. Edessä voi olla pitkäkin ottelutauko. – Olen otellut niin paljon ja minulla on sen verran hyvä rutiini, että se ei huoleta minua millään lailla. Nyt on hyvin aikaa opetella perusasioita. Ottelun taktiikka ja tekniikkaa voi hyvin harjoitella. Voittamaton vastus Entistä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että nokialaisen ensimmäinen karsintavastus on jo selvillä. Vastakkaiseen kulmaukseen nousee Caroline Dubois , jolta sitä rutiinia nimenomaan puuttuu. Britti Dubois on vasta 19-vuotias nuorten maailmanmestari, joka oli voittamaton junioriurallaan. Hän otteli aikuisissa ensimmäisen kerran vasta olympiakarsinnoissa, jotka siis keskeytyivät. – Hassu tilanne. Yleensä ei tiedä, kuka tulee vastaan, Potkonen hymähtää. Hän on jo alkanut käydä tulevaa vastustajaa mielikuvissa läpi. – Mutta liikaa ei voi keskittyä vain yhteen vastustajaan. Siellä vaaditaan monta otteluvoittoa, että lunastaa kisapaikan. Dubois’n voisi kuvitella kehittyvän nopeasti. Ensi vuoden puolella vastaan saattaakin asettua eri tason vastustaja kuin alun perin nyt maaliskuussa piti. – Varmasti hän kehittyy. Ikäetu on hänen puolellaan, mutta se ei huolestuta minua yhtään. Minullakin on vielä paljon opittavaa. Yhtä lailla menemme molemmat eteenpäin. Potkosellakaan ei toki monta tappiota ole tilillä. Rion olympiakisojen pronssimitalisti ei usko olevansa vuoden päästä yhtään sen heikommassa iskussa kuin olisi ollut tänä kesänä, vaikka vuosia tulee mittariin. – Ehkä olen jopa paremmassa kunnossa.