Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Jokainen peruttu F1-kisa maksaa talleille miljoonia – Kriittinen hetki lähestyy: ”Se olisi taloudellinen katastrofi”

F1-kauden alku on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen, kun yhdeksän ensimmäistä kisaa on joko peruttu tai siirretty koronaviruksen takia. Kisakalenterin muuttaminen ei ole halpaa touhua, sillä AlphaTauri-pomo Franz Tostin mukaan jokainen väliin jäänyt kisa maksaa tallille jopa kaksi miljoonaa. Jos kisaa ei ajeta, talli menettää valtavat mainostulot. – Sopimukset on suunniteltu niin, että menetämme tuloja, jos kisoja ei ajeta. Sovittua summaa pudotetaan. Jos emme aja yhtä kilpailua, menetämme arviolta 1,5–2 miljoonaa, Tost sanoo Motorsportille. Kisoja on toistaiseksi virallisesti peruttu vasta kaksi, mutta se tarkoittaa jopa 4 miljoonan tulonmenetyksiä. Tost uskoo, että tallit voivat selviytyä kauden viivästymisestä. Tilanne muuttuu kuitenkin vaikeaksi, jos radalle ei päästä kesään mennessä. – Selviämme mustalla silmällä, jos kausi alkaa heinäkuussa. Jos niin ei käy ja mitään ei tänä vuonna ajeta, tilanne muuttuu kriittiseksi. – Silloin emme saa mitään tuloja. Se olisi taloudellinen katastrofi. F1-sarja on keskustellut promoottori Liberty median kanssa suunnitellun kulukaton laskemisesta suunnitellusta 175 miljoonasta dollarista alaspäin. Tostin mukaan F1-sarjan on muutettava asioita, jotta sarjassa ajaminen olisi kestävää myös pitkällä aikavälillä. Koronavirus mutkistaa tilannetta entisestään. – Emme voi olettaa, että voimme jatkaa normaalisti. On mahdotonta tuhlata näin paljon. – Meidän pitää selvittää, mitkä kisat ajamme, mitä tuloja saamme ja mitä sponsoreita meillä on. Jäävätkö kaikki yhteistyökumppanit vai lähtevätkö ne pois? Mikä on taloudellinen tilanne? Vasta sitten voimme puhua kulukatosta. Alkuperäisen kisakalenterin mukaan ensimmäinen mahdollinen F1-kisa voitaisiin ajaa Ranskassa. Varmuutta kaudesta tai edes kisojen määrästä ei ole.