Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen yliopiston uusi työelämäprofessori on toimittaja Reetta Räty

Toimittaja Reetta Räty on valittu journalistiikan työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon kaudeksi 2020–2021. Tehtävän tarkoituksena on lähentää käytännön työelämää ja yliopistokoulutusta ja -tutkimusta. Rädystä tulee elokuussa neljästoista vierailija vuoden kestävässä professorin tehtävässä. Tehtävää haki tänä vuonna viisitoista hakijaa. Räty kertoo puhelimessa harkinneensa tehtävään hakemista jo useampana vuotena, mutta vasta nyt se oli mahdollista. – Jotenkin on tuntunut, että se sopisi mulle. Olen tehnyt journalismia koko elämäni ja saanut siinä ihan hirveästi oppia muilta, Räty sanoo. – Haluan välittää sitä, mitä olen itse oppinut. Itsekkäämpikin syy tehtävään hakemiseen löytyy, Räty sanoo ja nauraa. – Olen niin kauhean innostunut siitä, että voin puhua journalismista. Toimituskulttuurin ja journalistisen ajattelun välittäminen on Rädyn mielestä tärkeää niin uusille kuin vanhemmillekin journalisteille erityisesti nyt, kun lähes kuka tahansa voi julkaista omia sisältöjään. – Meillä on oltava vahva itseymmärrys siitä, mitä journalismi on. Että emme vilkuile koko ajan sivuille ja ihmettele, että tuolla on monenlaista somettajaa ja tubettajaa tekemässä asioita. Niin on, ja meidän pitää hoitaa oma tonttimme. Viime vuosina Rätyä on mietityttänyt journalismissa erityisesti jatkuvasti kasvava vauhti, jonka paineissa journalismin pitäisi silti olla hyvin taustoitettua. – Olen ajatellut sitä, että miten me onnistumme yhdistämään tämän vähän hullun ovilive-maailman laajempaan kontekstiin ja siihen, että toisimme laajempaa ymmärrystä maailmasta. Että kuva täydentyisi eikä poukkoilisi. Uusille journalisteille hän aikookin opettaa tätä ”feature-ajattelun” tuomista myös uutistilanteisiin. Lisäksi yhteistyö eri alojen tutkijoiden kanssa kiinnostaa Rätyä. Toinen Rätyä viime aikoina kiinnostanut aihe on diversiteetti. – Ketkä mediaa tekevät ja kuka siinä näkyy, hän tiivistää. – Suomalainen keskustelu välillä vaivaa mua, ikään kuin me olisimme koko ajan jossain juoksuhaudoissa emmekä ymmärtäisi toisiamme ollenkaan. Se liittyy siihen, kenen me annamme puhua ja kenen näkökulmasta kerromme asioita. Heittäydymmekö sellaisiksi, että emme muka pysty ymmärtämään muita näkökulmia. – Kun menee ihmistä lähelle, on usein todella helppoa ymmärtää hänen näkemyksiään, motiivejaan ja taustojaan. Osin kiinnostus on syntynyt Itä-Helsingin väestöpohjan muutosta tutkivista hankkeista, joissa Räty on ollut mukana. Myös kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu kiinnostaa pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiin muuttanutta toimittajaa. – Miten me sitä kuvaamme ja ajattelemmeko toisemme kokonaan erilaisiksi. Koronakevään aikana Räty on paitsi ikävöinyt ihmisten tapaamista myös iloinnut siitä, että ihmiset ovat hakeutuneet journalismin pariin. – On iloista, että ihmiset ovat tällaisena epävarmana aikana tarttuneet mediaan. Ja olen ilahtunut siitä, että tutkijat ja asiantuntijat ovat olleet niin paljon äänessä, ristiriitaisillakin viesteillä. – Oppisimmeko jotain tästä, että tässä monimutkaisessa maailmassa kokonaiskuva tarkentuu eikä se ole mitään sekoilua. Että kun yritetään hahmottaa kokonaiskuvaa, tosiaan tarvitaan monenlaisia näkökulmia. Ura alkoi paikallislehdessä Kuusamossa syntynyt Reetta Räty (s. 1974) on pitkän linjan toimittaja, jonka ura toimittajana käynnistyi paikallislehti Koillissanomissa . Räty valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 1999, ja työskenteli jo opiskeluaikanaan sekä Ylioppilaslehdessä että Helsingin Sanomissa . Yhteensä Räty työskenteli HS:ssa lähes parinkymmenen vuoden ajan vuodesta 1995 alkaen. Hän aloitti kaupunkitoimituksessa ja siirtyi 1997 Nyt-liitteeseen, jonka esihenkilönä hän toimi vuosina 2004–2007. Räty irtisanoutui HS:n toimituspäällikön työstä heinäkuussa 2013 ja perusti yrityksen Räty–Salovaara–Blåfield ystäviensä Paula Salovaaran ja Ville Blåfieldin kanssa. – Media-alan sekatyöläinen, hän luonnehtii viime vuosiaan. Erilaisten media-alan töiden lisäksi hän on vetänyt työpajoja, pitänyt koulutuksia ja ollut mukana useassa tutkimushankkeessa. Helmikuussa 2015 julkaistiin Rädyn ja Blåfieldin teos Kuka hullu haluaa poliitikoksi? (Teos) ja keväällä 2019 hänet nähtiin Uutisvuoto-ohjelman kapteenina. Noin esimerkiksi. – Toimittajan työ on jännä ammatti. Tietenkin journalismin tila maailmassa turhauttaa mua kuten meitä kaikkia, mutta ei se luovuttamalla ainakaan parane. Tampereen yliopistossa on ollut journalistiikan vieraileva professuuri vuodesta 2007 lähtien. Tehtävää varten ei tarvitse olla tieteellisiä näyttöjä tai tohtorin tutkintoa. Työelämäprofessorilta toivotaan ennen kaikkea käytännön osaamista. Tämän vuoden haussa painotettiin vahvasti digitaalista osaamista. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa Yleisradion toimittaja Olli Seuri. 2019–2020: Olli Seuri 2018–2019: Elina Paasonen 2017–2018: Jussi Pullinen 2016–2017: Hanna Nikkanen 2015–2016: Rauli Virtanen 2014–2015: Renny Jokelin 2013–2014: Elina Grundström 2012–2013: Tuomo Pietiläinen 2011–2012: Iikka Vehkalahti 2010–2011: Hannu Pulkkinen 2009–2010: Hanna Rajalahti 2008–2009: Heikki Hellman 2007–2008: Hannu Olkinuora