Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uutta tietoa Tampereen Ristinarkun talopalosta: Rakennus olisi jo pitänyt purkaa sakkojen uhalla – Poliisi: ”Palo on todennäköisesti sytytetty tahallaan”

Ristinarkun Suomalankadun tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Tyhjillään ollut rakennus tuhoutui täysin palossa perjantai-iltana. – Syttymissyystä ei ole saatu täyttä varmuutta. Tällä hetkellä näyttää, että palo on todennäköisesti sytytetty tahallaan, sanoo rikoskomisario Pasi Nieminen Sisä-Suomen poliisista. Palanut rakennus ei ollut asumiskäytössä, ja se oli ollut käyttämättömänä ja tyhjillään useita vuosia. Lisäksi siitä on voimassa uhkasakollinen purkumääräys. Rakennus sijaitsee tiiviisti rakennetulla omakotialueella, ja lähimmät talot ovat rakennuksesta alle 10 metrin päässä. Rakennus oli pienehkö entinen tehdaskiinteistö ja purkukunnossa. Palo oli hilkulla levitä myös naapuritaloihin. Pelastuslaitos sai kuitenkin palon rajattua, mutta esimerkiksi lähitalon komposti syttyi palon seurauksena tuleen. Videolta näkyy, miltä palopaikalla näytti tulipalon jälkeen: Purkutuomio jo viime vuonna Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto on määrännyt rakennuksen purettavaksi huhtikuun loppuun mennessä. Päivämäärää on lykätty useaan otteeseen, sillä alun perin rakennus olisi pitänyt purkaa jo viime vuonna. Kiinteistöllä sijainnut rakennus on ollut romahtamispisteessä. Kiinteistön kaksi haltijaa velvoitettiin kaupungin päätöksellä purkamaan rakennus, poistamaan kiinteistöltä purkujätteet ja siistimään kiinteistön huhtikuun 30. päivään mennessä. Ympäristö- ja rakennusjaoston päätöksessä todetaan, että jos purkamista ei suoriteta, omistajille määrätään 3 000 euron sakko. Alun perin kiinteistöllä ollut rakennus oli määrätty purettavaksi jo toukokuuhun 2019 mennessä. Päivämäärää siirrettiin elokuun loppuun. Syyskuussa 2019 rakennusvalvonta totesi tarkastuskäynnillään, ettei töitä ole saatettu loppuun. Päivämäärää siirrettiin vielä kertaalleen niin, että purku tuli suorittaa marraskuun 6. päivään mennessä ja kiinteistö siistiä tammikuun 2020 loppuun mennessä. Viimeisimmässä päätöksessä vuoden 2020 maaliskuussa purkumääräykseen lisättiin 3 000 euron uhkasakko. Purku jo aloitettu Rikoskomisario Pasi Niemisen mukaan rakennuksen omistaja oli jo osittain purkanut rakennusta. Myös Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston päätöksessä todetaan, että purkutyöt oli aloitettu jo vuonna 2019. Purkutöiden aloittaminen todettiin kiinteistölle suoritetulla tarkistuskäynnillä 3. heinäkuuta 2019. – Todennäköisintä on, että joku ulkopuolinen henkilö on palon sytyttänyt. Kiinteistö on joutunut ilkivallan kohteeksi aikaisemminkin. Siellä on esimerkiksi rikottu laseja, Nieminen kertoo. Haastatteluhetkellä sunnuntaina poliisille ei ollut tullut yhtään silminnäkijähavaintoa palon mahdollisesta sytyttäjästä. Nieminen pyytää, että jos joku tietää sytyttäjästä tai syttymisestä jotain, havainnot ilmoitetaan poliisille.