Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Onko tässä Leijonien ykköspyssy MM-kisoissa? ”Ei kuumota mitenkään”

Jääkiekon MM-kisojen alla on puhuttu paljon siitä, miten Suomen kokoonpanossa ei ole ainoatakaan NHL:ssä paikkansa vakiinnuttanutta pelaajaa. Lisäksi KHL:ssä pelaavien kiekkoilijoiden osuus leijonajoukkueesta on varsin pieni, kun mukana on vain neljä päättyneellä kaudella KHL:ssä pelannutta pelaajaa. Yksi Suomen KHL-avuista on Sakari Manninen , joka siirtyi viime kesänä ruotsalaisesta Örebrosta Jokerien riveihin. Mannisen ja Jokerien KHL-kausi päättyi heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella maaliskuun alussa. – Olin totta kai ihan mielissäni, kun Jukka (päävalmentaja Jalonen ) soitti ja kysyi, lähdenkö leiritykseen mukaan. Ei siinä tarvinnut kahta kertaa miettiä. Ajattelin heti, että ilman muuta lähden, kun kerta pääsen, Manninen sanoi Iltalehdelle tiistaina Helsingissä järjestetyssä Leijonien mediatilaisuudessa. Asiantuntija Jussi Tapola arvioi Suomen MM-joukkueen: Pistelinko Vaikka Jokerien pelit päättyivät turhan aikaisin, ensimmäinen KHL-kausi oli Manniselle, 27, henkilökohtaisella tasolla menestys. Väkkärämäinen hyökkääjä teki 62 runkosarjaottelussa 48 (20+28) tehopistettä, ja hän oli KHL:n paras suomalainen maalintekijä ja pistemies. Sama tahti jatkui myös MM-kisoihin valmistavan jakson aikana, joten Manniseen kohdistuu MM-jäillä kovat odotukset. Manninen teki MM-leirityksen aikana seitsemässä ottelussa viisi maalia ja yhteensä yhdeksän pistettä. – Odotukset eivät kuumota mitenkään. Omaa, rentoa peliä yritän pelata. En pysty vaikuttamaan ympärillä oleviin asioihin. Keskityn vain oman hommani tekemiseen. Manninen uskoo yhteistyön voimaan. – Joukkue on nälkäinen ja yhtenäinen sekä puhaltaa yhteen hiileen. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä, ja joukkue vain tiivistyy koko ajan. Meillä on hyvä yhteishenki. – Haluamme tehdä asioita toisillemme ja lyödä kaiken peliin toistemme ja joukkueen hyväksi. Se on tämän joukkueen vahvuus.