Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomen parhaat siskokset löytyvät Kaupin pesäpallostadionilta: ”Olemme olleet läheisiä tosi pienestä asti”

Joskus pääsarjatasolle johtaneen urheilu-uran alusta voi löytyä sopiva annos sattumaa. Emma Sallisen ensikosketus pesäpalloon alkoi alakoulun toisella luokalla jaetusta ilmoituksesta, jossa kerrottiin Liperin Ylämyllyn koululla alkavasta pesiskerhosta. Kakkosluokkalaisen huomio kiinnittyi lapussa olleeseen tuttuun nimeen: kerhoa vetäisi perhetuttu, joka oli Sallisen mielestä hyvä tyyppi. – Kävikin ilmi, että vetäjä oli perhetutun kokonimikaima. Mutta jäin sinne. Kävin kahdet treenit ja sen jälkeen otin Sennin mukaan. Siitä se lähti, täysin vahingossa, Sallinen kertoo. Kesällä 2020 Sallinen, 25, on voittanut kaksi Suomen mestaruutta Jyväskylän Kirittärissä ja vuonna 2018 hänet valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi 21 pudotuspeleissä lyödyn juoksun siivittämänä. Sisko Senni Sallinen, 23, voitti Suomen mestaruuden Manse PP:ssä 2017 ja valittiin mestaruuskauden päätteeksi vuoden lukkariksi. Kolmen eri joukkueissa vietetyn kauden jälkeen siskokset pelaavat tällä kaudella jälleen samassa joukkueessa. Ulkokentällä siepparina pelaavalle Emma Salliselle löytyi sopiva rooli Manse PP:n etukentästä. Haave pelata jälleen samassa joukkueessa toteutui. – Pelaaminen on ollut mukavaa, mutta on ehditty myös nähdä toisiamme ylipäätään enemmän kuin viime vuosina, Senni Sallinen kertoo. – Olemme olleet läheisiä tosi pienestä asti. Edelliset pari vuotta olivat jopa vähän outoja, kun ei pystynytkään kaikesta juttelemaan siskon kanssa. Tuntuu, että asiat ovat taas asettautuneet normaaleiksi, Emma Sallinen sanoo. Ajanviettoa yhdessä Salliset viihtyvät yhdessä pesäpallokentän ulkopuolellakin. – Kesällä kentän ulkopuolista aikaa on aika vähän. Se on yleensä sitä, että käydään syömässä tai tehdään ruokaa. Tai levätään yhdessä. Hyvin rentoa kotona olemista, Senni Sallinen kertoo. Kun pesäpallokärpänen puraisi siskoksia lapsina, laji vei nopeasti mukanaan. Metsään rajoittuvalla omakotitalon tontilla oli tilaa pelata pelejä, joissa oli mukana myös kolmas sisarus Asta . Vuodenaikojen vaihtelut eivät hidastaneet: talvelle sisarukset kehittivät hankipesiksen. – Ja kotikatuun on toki piirretty etukenttä. Se on jäänyt perinnöksi naapurin tytölle, joka on myös innostunut pesiksestä, Emma Sallinen kertoo. Alkuun Viinijärvellä Vähitellen kehitys johti siihen, että molemmat Salliset pääsivät aloittamaan Superpesis-uransa Viinijärvellä. Eri joukkueisiin tiet veivät kauden 2016 jälkeen. Emma Sallinen sanoo huomanneensa jo kauden ensimmäisissä kohtaamisissa siskonsa kehittymisen lukkarin tontilla talvikauden aikana. Toisen eri joukkueissa pelatun kauden päätteeksi syksyllä 2018 molempien uudet joukkueet raivasivat tiensä loppuotteluihin. Finaaleista viriteltiin median ennakoissa siskosten välistä kaksintaistelua, mutta molemmat pitävät toistensa kohtaamista merkitykseltään vähäisenä asiana. Finaalit ja kauden päävastustajan kohtaaminen itsessään riittivät sytyttämään eikä perheensisäistä jännitettä ilmennyt. Toki siskokset tunsivat toistensa pelityylit läpikotaisin. Huipputasolla vastustajan tuntemisesta on selvä hyöty. – Meidänkin pelipaikat ovat sellaiset, että saa lukea peliä. Kun tietää, mitä vastustajalta tulee, kyllä siitä on erittäin iso etu, Senni Sallinen sanoo. – Päävastustajien runko on pysynyt melko samana kaikki nämä vuodet. Kyllä heitä osaa lukea paremmin kuin sarjanousijoita, joita vastaan menee kentälle vähän miettien, että mitähän sieltä tulee, Emma Sallinen pohtii. Henkisen yliotteen hakemisen kannalta molemmat arvioivat pelin olevan nykyisin siistiä. Kauden huipennusta kohti mentäessä pelaajien keskittyminen alkaa olla tiukasti omassa suorituksessa. – En ainakaan itse ole kokenut lukkarin paikalla finaaleissakaan, että olisi kunnolla tullut huutelua kaarelta. Jonkinlaista psyykkausta aina, mutta ei suurempaa. Enemmän se on sitä, että jos jossain pomppii, niin sinne lyödään, Senni Sallinen sanoo. Sanotaan ääneen Koronavirusrajoitusten takia Superpesiksessä pelattiin tällä kaudella poikkeuksellisella sarjajärjestelmällä. Joukkueet oli jaettu neljään kolmen joukkueen lohkoon. Oman lohkon joukkueet kohdattiin neljästi, kaksi muuta lohkoa kahdesti. Yhtä lohkoa vastaan ei pelattu lainkaan otteluita. Tamperelaisten kanssa samassa lohkossa pelasivat Hyvinkään Tahko ja Lappeenrannan Pesä-Ysit. Kärkijoukkueista Jyväskylän Kirittäret ja Porin Pesäkarhut pelasivat Mansea vastaan kahdesti, mutta Lapun Virkiä oli lohkossa, jota tamperelaiset eivät kohtaa lainkaan. Tämä nelikko on jakanut viimeisinä neljänä vuonna mitalit keskenään. Viime vuoden finaalit pelattiin Kirittärien ja Pesäkarhujen välillä. Runkosarjan päätöskierroksilla Manse PP voitti Pesäkarhut kahdesti, mutta vastaavasti hävisi molemmat pelinsä Kirittäriä vastaan. Finaalikausien 2017 ja 2018 jälkeen Manse jäi viime kaudella neljänneksi. Tänä vuonna tavoitteena on paluu kultakantaan. – Meillä on sellainen joukkue, että ei voida tavoitella muuta kuin mestaruutta. Ääneen uskalletaan se sanoa, Senni Sallinen sanoo. Manse PP avaa puolivälierät perjantaina Kaupissa. Kello 17 alkavassa ottelussa on vastassa Kempeleen Kiri. Manse oli runkosarjan kolmas ja Kempele seitsemäs.