Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Moron pääkirjoitus: Taivaalla liihottava riesa onkin hyödyllinen

Keväisin nuo valkoiset pikkupenteleet hyökkäilevät ihmisten kimppuun nokka ojossa puolustaessaan poikasiaan. Välillä niiden metelöinti ärsyttää herkkäkorvaisimpia. Keskikesällä lokit varastavat muikut ja jäätelöpallot viattomien lasten käsistä. Jokainen on varmasti joskus saanut osakseen lokin lähettämän kakkapommin. Olen kuullut sellaisenkin tarinan, että kun tuttavan tuttava joutui helteiden aikaan pitämään asuntonsa ikkunaa auki, oli olohuone yön aikana täyttynyt ruokaa etsimään tulleista lokeista. Lokeista on kuitenkin myös hyötyä. Niiden yhdyskunnat suojelevat muita vesilintuja, esimerkiksi erittäin uhanalaista punasotkaa. Lokkien joukkovoima saa pesiä tyhjentävät pedot pysymään loitommalla. Pesivien naurulokkien määrä Iidesjärvellä on vähentynyt vuosi vuodelta. Sen takia koko alueen luonnon monimuotoisuus on uhattuna. Tampereella lokit eivät välttämättä edes aiheuta niin suurta haittaa kuin media usein antaa ymmärtää. Torivalvoja Niko Penttisen mukaan esimerkiksi Tammelantorilla lokeista ei ole ollut tänä kesänä juurikaan vaivaa. Hänen mukaansa asiakkaat ja myyjät ovat tottuneet lintuihin. Lokkien huudahdukset kuuluvat kesän ja torin tunnelmaan. Toivomme Iidesjärven naurulokeille aiempaa parempaa pesintäonnea ensi kesänä.