Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sammon keskuslukion tiloihin perustettiin erillinen tila koronavirukselle mahdollisesti altistuneille abeille – Näin se toimii

Vaikka Tampereen lukioiden abiturienttien keskuudessa ei ole tällä hetkellä koronavirukselle altistuneita, on Tampere valmistautunut mahdollisesti muuttuvaan tilanteeseen perustamalla Sammon keskuslukion yhteyteen tilan, jossa koronaviruksen takia karanteeniin joutunut abiturientti voi osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio kertoo, että erillistila on tarkoitettu oireettomille kotikaranteenissa oleville abiturienteille. Tilan käyttöä varten abiturientin tulee tehdä pyyntö tilan käytöstä oman lukionsa rehtorille Wilma-viestillä viimeistään koetta edeltävänä päivänä klo 14 mennessä. Pyynnössä on hyvä olla liitteenä karanteenimääräys ja tieto siitä onko täysin oireeton. Rehtori, lukiokoulutuksen johtaja sekä karanteenipäätöksen tehneet paikalliset terveysviranomaiset harkitsevat yhdessä, onko yksittäisessä tilanteessa edellytyksiä kokeen suorittamiseen erillistilassa. Päätöksen asiassa tekee lukion rehtori. Lopullinen päätös mahdollisuudesta erillisen tilan käyttöön tehdään koeaamuna yhteistyössä tartuntatautivastuulääkärien kanssa. Suonio kertoo, että päätös kokeeseen osallistumisesta kerrotaan noin 1,5 tuntia ennen kokeen alkamista. Vapaaehtoiset valvovat Suonio kertoo, että erillistila on varusteltu jo viime viikolla ja esimerkiksi huomiselle keskiviikolle koetilanteen valvoja on valmiina, mikäli altistuneiden osalta tulee muutoksia. Suonio kertoo, että altistuneiden mahdollisia koetilanteita valvotaan vapaaehtoisten voimin. – Asian kanssa mennään vapaaehtoislinjalla ja toivottavasti tämä hoituu tällä tapaa loppuun saakka. Vaihtoehtoisesti tämä voitaisiin tehdä myös määräyksenä.