Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tallink Silja seurasi henkilökunnan tulostamista teknisen palvelun avulla – Palvelu keräsi tietoja tulostavasta työntekijästä ja asiakirjan nimestä

Laivavarustamo Tallink Silja on seurannut henkilökuntansa tulostamista tavalla, joka on herättänyt työntekijöissä huolta. Tallink Siljan emoyhtiö Tallink Grupp on keväällä selvittänyt, kuinka se voisi vähentää paperitulosteita ja tulostinmusteen kulumista toimistoissaan. Seurantaa varten konsernissa käyttöön otettu tekninen palvelu on kuitenkin kerännyt tulostettavan paperin määrän ja käytetyn tulostimen lisäksi tietoja tulostavasta työntekijästä ja tulostettavan asiakirjan nimestä. Tallink Grupp vahvistaa Lännen Median saamat tiedot siitä, että seurannassa lokitietoihin tallentui tieto siitä, kuka tulosti ja mitä. Tallink Gruppin viestintäjohtaja Katri Link vakuuttaa, ettei tätä tietoa missään vaiheessa hyödynnetty. – Tulostimien monitorointi alkoi Suomessa alkuviikosta ja lopetettiin eilen [torstaina], Link vastasi sähköpostitse perjantaina. Lännen Median tietojen mukaan tulosteiden seurannassa saatu yksilöity tieto on aiheuttanut ihmetystä ja huolta henkilökunnassa. Tallink Silja liikennöi Suomessa Helsingistä ja Turusta. – Meidän väkemme on ollut selkeästi huolestunut, Tallink Siljan Turun maaluottamusmies Markku Siren vahvistaa. Hän ei kommentoi asiaa enempää. Tietoa anonymisoidaan Tallink Gruppin viestintäjohtaja Link kertoi perjantaina, että tulostusseurannan yhteydessä kerättyä tietoa muutetaan parhaillaan anonyymiksi, eli tietoa tulostimen käyttäjästä ja tämän tulostamasta tiedostosta ei jatkossa näy. Hän kiistää, että tarkoitus olisi ollut henkilökunnan tarkkaileminen. – Ehdottomasti ei. Olen täysin varma, että siitä ei ole kyse. Kaikenlainen tulostusmonitorointi liittyy auditointiin, jonka tarkoituksena on vähentää tulosteitamme, Link kommentoi. Laki tarkka tietosuojasta Työnantajalla on työelämän tietosuojalain mukaan oikeus käsitellä henkilöstöstä sen verran henkilötietoja, kuin työsuhteen hoitamisen kannalta on tarpeellista. Tietosuojavaltuutetun toimiston antamien kirjallisten ohjeiden mukaan työnantajalla on myös direktio-oikeuden vuoksi oikeus seurata ja valvoa työntekijän toimia tiettyyn rajaan asti. Työntekijän tekemisten valvonta ei siis ole lain mukaan lähtökohtaisesti kiellettyä, mutta yksityisyydensuojaa koskevat rajoitukset ovat tarkkoja. Esimerkiksi, jos työnantaja lukee työntekijänsä työsähköpostiin tulleen viestin, on asiasta laadittava kirjallinen selvitys. Laissa on myös määritelty tarkasti, miten pitää toimia, jos uusia teknisiä valvontamenetelmiä otetaan käyttöön. Uuden valvontaan tähtäävän tekniikan käyttöönotto puolestaan edellyttää yhteistoimintamenettelyä. Tallink Siljalla oli viime vuoden lopussa noin 1400 työntekijää maalla ja merellä. Emoyhtiö Tallink Gruppin alaisuudessa työskentelee yli 7 400 ihmistä.