Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Viime vuonna Tampereen radalla kyydittiin liki viittä miljoonaa matkustajaa, eikä rata vedä yhtään enempää – ”Tilanne pääradalla eskaloituu koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi”

Päärata on kapasiteettinsa äärirajoilla matkustajamäärien kovan kasvua takia. Tampereen ja Helsingin välinen matkustus on kasvanut 37 prosenttia ajanjaksolla 2015–2018. Liikesalaisuuteen vedoten VR ei paljasta tarkkoja matkustajamääriä. Väyläviraston mukaan vuonna 2015 pääradan käyttö kaukoliikenteen lipuilla oli Riihimäen pohjoispuolella 4,01 miljoonaa matkaa. Vuonna 2018 matkoja oli yli 4,59 miljoonaa, kuten grafiikka kertoo. Tämän perusteella määrä kasvoi 580 000 matkustajalla. – Ruuhka-aikana kapasiteetti on käytännössä loppu, ja tämä jarruttaa matkustuksen kasvua. Raiteita tarvitaan lisää, sanoo VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen . Samassa ajassa Tampereen ja Toijalan välillä rataosan koko kaukoliikenteessä kasvua on ollut 15 prosenttia ja Toijalan ja Riihimäen välillä 14 prosenttia. Suunnittelujohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitosta sanoo, että pääradan yleis- ja ratasuunnittelu on saatava kiireesti eteenpäin. – Tilanne pääradalla eskaloituu koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi. Myös päiväaikaan kulkevat junat alkavat olla täynnä, Laakkonen-Pöntys sanoo. Lisää junavuoroja Tampere–Helsinki-välille Pääradan ruuhkaiseen henkilöliikenteeseen haetaan helpotusta aikataulu- ja kalustomuutoksilla. VR on hakenut Väylävirastolta ratakapasiteettia uusille junavuoroille ensi vuodelle. Mikäli Väylävirasto vahvistaa ratakapasiteetin elokuussa, otetaan uudet vuorot ja aikataulut käyttöön joulukuussa. Suunnitelman mukaan Helsinki–Tampere-suuntaan on tulossa kolme uutta kaukoliikenteen vuoroa ja neljä uutta vuoroa Tampere–Helsinki-suuntaan. Pääosa uusista vuoroista sijoittuu Hannukaisen mukaan keskipäivään ja myöhempään iltaan, koska tällöin radalla on tilaa ajaa uusia vuoroja. Helpotusta tulee myös aamun ja iltapäivän työmatkaruuhka-aikaan. – Suunnitelmissa on saada yksi lisävuoro suuntaansa ruuhka-aikaan kello 15–17, sanoo Hannukainen. Lisäksi suunnitelmana on tarjota aamulla Hämeenlinnasta yksi kaukoliikennevuoro enemmän Helsinkiin. Tarkemmin aikataulu-uudistusta Hannukainen ei tässä vaiheessa avaa. IC korvaa aamun suosituimpiin kuuluvan Pendolinon Aamun suosituimpia junia on Tampereelta kello 7.02 Helsinkiin lähtevä Pendolino. Se on tarkoitus korvata IC-junalla. Kalustonvaihdolla paikkamäärä kasvaa noin sadalla. Kalusto ei vaikuta matkanopeuteen, sillä molempien junien maksiminopeus on 200 km/h. Vastaava kalustonvaihdos aiotaan tehdä Helsingistä kello 16.24 lähtevän Pendolinon kohdalla. – Vaihdos on tarkoitus ottaa käyttöön joulukuun 15. päivänä, Hannukainen sanoo. Pendolinoissa on rajoitteena se, että ne koostuvat joko yhdestä tai kahdesta kuuden vaunun yksiköstä. Kahtatoista vaunua enempää Pendoliinoon ei voi laittaa. Maksimissaan mukaan mahtuu vajaa 600 matkustajaa. Laakkonen-Pöntys kiittää junavuorojen lisäystä. Samalla nousee huoli junien aikataulussa pysymisestä liikenteen kasvaessa. – Pääradan häiriöherkkyys on suuri. Riski jatkuvasta myöhästelystä kasvaa kaiken aikaa, Laakkonen-Pöntys sanoo. Hän matkusti keskiviikkona Tampereelta Helsinkiin. Juna oli puolitoista tuntia myöhässä. Hannukainen sanoo, että häiriöherkkyys "ei saisi kasvaa" junien määrän lisääntyessä. Viime vuonna kaukoliikenteen täsmällisyys koko maassa oli noin 79 prosenttia, kun Helsinki–Tampere-osuudella oli 76 prosenttia. VR:n tavoite kaukoliikenteessä on 90 prosentin täsmällisyys. Oman helpotuksensa kaukoliikenteeseen tuovat 20 uutta kaksikerroksista vaunua, jotka VR saa tänä vuonna käyttöönsä. Tampereen asemalla tarve välilaiturille Nykyistä nopeammasta junayhteydestä Helsinkiin kilpailevat Tampere ja Turku. Vuosina 2015–2018 matkustajamäärä Turun ja Helsingin välillä kasvoi 40 prosenttia. Kasvussa Turun-yhteys päihitti Tampere–Helsinki-välin, mutta matkustajamäärissä on merkittävä ero. Turun-junan matkustajamäärä oli vuonna 2018 noin 1,5 miljoonaa. Tampere–Helsinki-osuutta käytti noin 4,5 miljoonaa matkustajaa, pääradan eteläisimmässä osassa Keravan ja Helsingin välissä yli 7 miljoonaa. Toukokuussa julkaistussa pääradan operointiselvityksessä yksi lyhyen aikavälin kehityskohde on Tampereen aseman laiturit. Selvityksen mukaan asemalle tarvitaan uusi välilaituri, jonka molemmilla puolilla on raiteet. – Jos halutaan lisää kauko- ja paikallisliikennettä, tarvitaan lisälaituri, sanoo Hannukainen. Tällä hetkellä rautatieasemalla on käytössä viisi laituriraidetta. Rautatieasemalla on nyt käytössä viisi laituriraidetta. Ne ovat osin samanaikaisesti käytössä, jolloin laiturilla seisoo samaan aikaan kaksi eri suuntiin lähtevää junaa. Tämä aiheuttaa sekaannusta matkustajien keskuudessa ja junille ylimääräisiä siirtoja.