Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

MM-kultaa voittanut jääkiekkomaalivahti on kuollut 41-vuotiaana

Tshekkiläinen Isport-sivusto kertoo, että jääkiekkomaalivahti Adam Svoboda on kuollut. Sivuston mukaan 41-vuotias Svoboda löytyi kuolleena kotoaan Pardubicesta tiistaina iltapäivällä. Kuolinsyy oli sivuston mukaan itsemurha, eikä tapaukseen epäillä liittyvän ulkopuolisia. Svoboda päätti pitkän jääkiekkouransa vuoteen 2017. Yli 20 vuoden aikuisuransa aikana hän edusti etupäässä Tshekin liiga- ja divariseuroja, mutta käväisi myös lyhyillä visiiteillä KHL:ssä sekä Saksan, Ruotsin ja Kazakstanin liigoissa. Seuraurallaan hän voitti kaksi Tshekin liigamestaruutta. Tshekin A-maajoukkuetta Svoboda edusti kaikkiaan 41 kertaa. Hän oli mukana myös neljissä MM-kisoissa, joskaan ei pelannut ainoassakaan MM-ottelussa. Huolimatta varamaalivahdin statuksesta, kaulaan ripustettiin vuoden 2005 MM-kulta ja seuraavan vuoden hopea. Svoboda oli molemmissa kisoissa ryhmän kolmosmaalivahti. Svoboda ajautui arkielämässään vaikeuksiin jo viime tammikuussa, kun hän kärysi ratista 1,8 promillen humalassa. Tällä kaudella hän toimi Tshekin liigajoukkueen Pardubicen maalivahtivalmentajana.