Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ikaalisten kylpylän kuntoutustoiminnalle uusi omistaja – toiminta siirtyy Ylihärmään

Scandic Hotels oy on myynyt Ikaalisten kylpylän kuntoutusliiketoiminnan Härmän Kuntoutus oy:lle. Kylpylän kuntoutustoiminta toteutetaan jatkossa Härmän Kuntokeskuksessa Ylihärmässä. Kuntoutusliiketoiminnan siirto toteutuu 28. syyskuuta. Härmän Kuntoutus oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Hagfors kertoo, että kuntoutusliiketoiminnan henkilökunta, 28 työntekijää, siirtyy vanhoina työntekijöinä yhtiön palvelukseen. Myös työntekijät siirtyvät työskentelemään Ylihärmässä. Lisäksi Kelan sopimuksen siirtyvät Härmän Kuntoutukselle. Toiminnan siirtymisestä Ylihärmään kertoi ensimmäisenä sanomalehti Ilkka-Pohjalainen . Scandic jatkaa majoitus-, kylpylä- ja ravintolatoimintaa vuokrasopimuksen loppuun asti eli 30.11.2020 saakka. Scandic Hotelsin toimitusjohtaja Aki Käyhkö on tyytyväinen, että toiminnalle löytyi jatkaja. – Olemme iloisia, että jatkajaksi löytyi alan vakiintunut toimija, hän toteaa tiedotteessa. Ikaalisten kylpylän kiinteistön rakennuksineen omistaa Ikaali Invest oy. Ikaali Investin toimitusjohtaja Timo Kauppinen ei ota suoraan kantaa kuntoutusliiketoiminnan siirtoon todeten, että Scandic on heidän asiakkaansa, eikä hän voi kommentoida asiakkaan toimintaa. Scandic on siis jatkamassa Ikaalisten kylpylässä majoitus-, kylpylä- ja ravintolatoimintaa marraskuun loppuun asti. Kauppisen mukaan Ikaali Invest hakee nyt uutta mallia Ikaalisten kylpylän toimintaan. Hän ei tässä vaiheessa avannut vielä tarkemmin, mitä se voisi olla. Härmän Kuntoutus Oy on perustettu yhdistyspohjaisena vuonna 1983. Härmän Kuntoutus työllisti vuonna 2019 133 henkilöä. Liikevaihto vuonna 2019 oli 12 miljoonaa euroa. Ikaalisten Kylpylän kuntoutusliiketoiminta kasvattaa yhtiön liikevaihtoa noin 15 prosenttia. Härmän Kuntoutus on toimipisteet Ylihärmässä, Vöyrillä. Vaasassa, Pietarsaaressa ja Seinäjoella.