Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uusi Star Wars on kuin ei-toivottu joululahja – Se on ahdettu täyteen edellisistä elokuvista tuttuja hahmoja, tilanteita ja vuorosanoja

Kaikki ovat joskus saaneet jouluksi lahjan, joka ei ole ihan tismalleen toivotun mukainen, mutta lahja kuitenkin. Tämä elokuva on sellainen paketti. Liki kaksi ja puolituntisella Star Wars: Rise of Skywalker -elokuvalla on käynnistysvaikeuksia, sillä kestää vähintään tunnin ennen kuin ensimmäistä kertaa tuntee katsovansa Star Wars -elokuvaa. Loppuihin puoleentoista tuntiin on ahdettu draamaa useammankin oopperan tarpeiksi. Kieltämättä on kiehtovaa seurata, miten Star Wars -elokuvasarjan tekijät pääsevät ulos itse tekemästään pattitilanteesta edellisen, Star Wars: The Last Jed i -elokuvan (2017) jäljiltä. Ratkaisu on jatkaa samoilla jäljillä: käydä edelleen vastarintaliikkeen sotaa sotilasvalta ensimmäistä ritarikuntaa vastaan. Päähenkilöiksi nousevat romunkerääjänä itseään elättänyt lahjakas sädemiekan käyttäjä Rey ( Daisy Ridley ) ja tämän elokuvan pimeän prinssi, Adam Driverin esittämä Kylo Ren. Elokuva on ahdettu niin täyteen kaikista edeltävistä elokuvista tuttuja tilanteita, hahmoja ja vuorosanoja, että se on varsinainen Greatest Hits -kokoelma. Se kielii käsikirjoittajien haluttomuudesta tehdä rohkeita ratkaisuja. Kuolevaisuutta ja ylösnousemuksia tulee niin tiuhaan tahtiin, että on vaikeuksia pitää lukua siitä, ketkä ovat elossa ja ketkä eivät. Ruuhkaa juonessa Fanivetoinen käsikirjoittaminen, sellainen, että miellytetään mahdollisimman suurta joukkoa elokuvasarjan faneja, johtaa tällaiseen ruuhkautuneeseen juoneen. Toinen syy juonen tukkoisuuteen on myös ruuhka käsikirjoittajien joukossa. Elokuvan kaikkiaan neljä käsikirjoittajaa näyttävät kilpailleen ankarasti siitä, kenen ideat elokuvaan ovat lopulta päätyneet. Juonen eri suuntiin vetävät ainekset tasoitetaan vaivalloisesti draaman loppuratkaisuihin mennessä. Aina alkuperäiselokuva Tähtien sodasta (1977) lähtien elokuvasarjassa on korostettu veren merkitystä, perimän mielessä. Jeditaidot periytyvät siinä missä myös alttius mennä voiman pimeälle puolelle. Tähän asiaan elokuva löytää näkökulman, jonka mukaan ihminen voi muovata kohtaloaan. On hyvin periamerikkalainen ajatus, että ihminen voi milloin tahansa muokata elämänsä, kohtalonsa ja nimensäkin sellaiseksi kuin haluaa, koska Star Wars: Rise of Skywalker noudattaa pohjimmiltaan Disney-elokuvien moraalia, jonka mukaan mikään ei ole mahdotonta.