Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Hallituksen pitää vaatia Suomeen kokoaikaisia työpaikkoja – Nollatuntisopimuksella ei elä

Tuttu hokema on, että Suomi on kansainvälisessä politiikassa kokoaan suurempi. Totta tai ei, mutta hallitusneuvottelut osoittivat, että RKP oli niissä tuplasti kokoaan suurempi. RKP:n sekä ääniosuus eduskuntavaaleissa että saavutetut 9 paikkaa olivat 4,5 prosenttia äänistä. Hallituksen 19 ministeristä kaksi on RKP:stä. Se on 10,5 prosenttia ministerien määrästä. Tuollaista neuvokkuutta koko hallituksen pitäisi osoittaa Suomen eduksi esimerkiksi EU:ssa ja muutenkin kansainvälisesti. Koko hallitus otaksuu olevansa kokoaan suurempi globaalissa talouspolitiikassa, vaikka talousnäkymät osoittavat heikkenemisen merkkejä kauppasotineen. Ilmastonmuutoksen torjunta onnistuu parhaiten kulutusta vähentämällä – ei vain vihreällä teknologialla. Se taas ei paranna talouskasvua. Silti hallitus uskoo saavuttavansa 75 prosentin työllisyysasteen vaalikauden loppuun mennessä kertomatta, mitä tuo työllisyysaste pitää sisällään. Hallitus ei esitä edes arviota siitä, kuinka suuri osa tuosta olisi kokoaikaisia, vuokratyöfirmojen välittämiä, osa-aikaisia ja niin sanottuja nollatuntisopimuksia, joiden osuus on ollut selvässä kasvussa viime vuosina. Yksilön kannalta tärkeää on tulla palkallaan toimeen. Osa-aikaisena ja nollatuntisopimukselaisena se tuskin onnistuu ilman yhteiskunnan tukea. Kun työmarkkinajärjestöjen tulee nyt esittää työllistämiskeinoja, hallituksen tulisi vaatia, että pyritään luomaan etenkin kokoaikaisia työpaikkoja näin turvaten yksilön toimeentulo ilman yhteiskunnan tukea jopa matalapalkka-aloilla.