Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Taksinkuljettaja jätti kehitysvammaisen lapsen vastoin ohjeita yksin rappukäytävään Tampereella – Vetosi kiireiseen aikatauluun

Taksinkuljettaja jätti kehitysvammaisen 14-vuotiaan tamperelaisen kerrostalon rappukäytävään, vaikka oli saanut yksiselitteisen ohjeen, että tyttöä ei saa jättää yksin. Pirkanmaan käräjäoikeuteen päätynyt tapaus sattui viime lokakuun lopussa. Taksinkuljettaja toimitti 14-vuotiaan tytön koulusta kotiin, jätti hänet kerrostalon ovelle ja varmisti, että tyttö meni ovesta sisään. Mies oli kuljettanut tyttö jo useamman kerran, mutta tällä kertaa vastassa ei ollut aikuisia. Syyttäjän mukaan mies aiheutti tytön terveydelle vaaraa, kun otetaan huomioon, että hän olisi voinut poistua kerrostalosta piha-alueelle ja läheisille teille. Vastaaja taas kiisti syytteet. Kuljettaja sanoi, ettei ymmärtänyt, että hän aiheuttaisi vaaraa tytölle ja tämän terveydelle. Taksinkuljettajan ohjeistuksessa todettiin yksiselitteisesti, että tyttöä ei saa jättää yksin. Ohjeessa todettiin seuraavasti: ”Koulukyyti, ei omavastuutta. Älä jätä yksin”. Myös käräjäoikeus katsoi, että miehen täytyi ymmärtää, että asiasta oli vaaraa tytön terveydelle. Käräjäoikeus katsoi, että mies laiminlöi velvollisuuksiaan, kun hän oletti, että tyttö ei jää yksin eikä varmistanut, että joku on tyttöä vastassa. Taksikuski perusteli tekoa sillä, että hänen aikataulunsa olivat muuttuneet ja vaarana oli, että hän jäisi aikataulusta jälkeen. Hän myös sanoi, ettei tiennyt tytön vamman laadusta ja vakavuudesta tarkemmin. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin syyllisyyden olevan vähäinen ja päätti jättää miehen tuomitsematta rangaistukseen. Hänen syykseen kuitenkin luettiin heitteillepano. Samankaltaisia tapauksia on käsitelty Pirkanmaan käräjäoikeudessa aiemminkin. Aamulehti kertoi viime lokakuussa tapauksesta, jossa taksinkuljettaja jätti kehitysvammaisen lapsen tien varteen. Lapsi päätyi läheiseen ojaan, mistä hänet löydettiin. Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi taksinkuljettajan syytteen .