Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tässä ovat Ruotsi-ottelun suomalaisurakoitsijat – Samuli Samuelssonia ei pelota ”hirveän rankka rooli”

Paperilla Suomen toiveet yleisurheilun Ruotsi-ottelun voitosta Tampereella näyttävät ohuilta. Miesten puolella luvassa olisi 15 pisteen tappio, ja naisissa eroa kertyisi peräti 58 pistettä. Mutta tämän vuoden Ruotsi-ottelu tuskin jää historian kirjoihin voittajista ja häviäjistä. Mieleenpainuvinta vielä vuosien päästäkin lienee se, että maaottelu ylipäätään koronaviruksen riivaamana vuonna saatiin järjestettyä. Se avaa suomalaiselle kansalliselle kärjelle edes aavistuksen kansainvälisen kilpailun makua kauden päätteeksi. Ruotsi-ottelun urakoitsijoita tänä vuonna ovat pikajuoksijat Lotta Kemppinen ja Samuli Samuelsson . Molemmat juoksevat Ratinassa 100 ja 200 metriä sekä pikaviestin. Helsingin IFK:ta edustava Kemppinen, 22, oli eräs ensimmäisiä suomalaisurheilijoita, joka sai kokea koronaviruksen vaikutuksen kisakalenterissaan. Kemppinen ehti rikkoa MM-hallikisojen tulosrajan, kun hän juoksi 7,28 Helsingissä 26. tammikuuta. Nanjingissa pidettäväksi suunnitellut MM-hallikisat peruttiin jo muutamaa päivää myöhemmin. Puolisentoista kuukautta myöhemmin koronavirus oli levinnyt Suomeenkin ja vaikutti urheilijoiden arkeen. Kautta on leimannut epävarmuus. – Totta kai se vaikeuttaa. Ensin oli epävarmuutta, mihin pääsee treenaamaan, sitten epävarmuutta järjestetäänkö kisoja. Sitten tieto järjestämisestä saattoi tulla lyhyellä varoitusajalla, Kemppinen sanoi perjantaina. Kun Pariisin EM-kisatkin peruuntuivat, Kemppisen kauden päätavoite oli Kalevan kisoissa. Kemppinen voitti Turussa 100 metriä ajalla 11,65 ja oli 200 metrillä toinen juostuaan 23,86. – Kunnonajoitus ei ehkä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta olosuhteilla oli myös vaikutusta. Kemppinen on parantanut tällä kaudella 100 metrin ennätystään viisi sekunnin sadasosaa. Aika 11,45 syntyi elokuun alussa Espoon GP-kisassa. 200 metrillä ennätys on parantunut tällä kaudella 0,31 sekuntia. Sadan metrin tilastoissa Kemppinen on Ruotsi-ottelun tilastokärki ja 200 metrillä kolmas. – Lähdetään tavoittelemaan lajivoittoa sadalla metrillä. Kakkosella ollaan vähän altavastaajan roolissa. Jos tulee hyvä paikka, niin lyödään kiilaa väliin, Kemppinen sanoi. Miesten ottelussa urakoiva Samuli Samuelsson ottaa kolmen lajin ottelun tyynesti. – Kaikki ovat sanoneet, että on hirveän rankka rooli. Mutta tämä on viides kerta, kun olen ottelussa, ja joka kerta olen juossut kaikki, Samuelsson sanoi. Ikaalisten Urheilijoita edustava Samuelsson, 25, on tällä kaudella palannut ryminällä kotimaisen pikajuoksun kärkeen loukkaantumisensa jälkeen. Samuelsson ei pystynyt juoksemaan lainkaan ulkoradoilla vuosina 2018 ja 2019 akillesjännevamman takia. Tämän kauden paras aika 10,28 jää vain seitsemän sekunnin sadasosaa Tommi Hartosen Suomen ennätyksestä. – Kausi on mennyt yli odotusten. Pääsin heti vammojen kuntoon ennätyskuntoon. Se on ollut yllättävää ja huojentavaa, Samuelsson myöntää. Koronaviruksen kauteen luomaan epävarmuuteen Samuelsson suhtautuu tyynesti. – Ei mitään ongelmaa. Omasta mielestäni olen henkisesti vahva tällaisessa tilanteessa. Samuelsson sanoo yllättyneensä siitä, että Ruotsi-ottelu lopulta järjestettiin. Toisaalta jo pitkään oli tiedossa, että Ratinassa järjestetään korvaava tapahtuma kotimaisin voimin, jos Ruotsi-ottelua ei pystytä järjestämään. Näin ollen Samuelssoninkin kalenteriin on merkitty kisaviikonloppu jo hyvissä ajoin. 100 metrillä Samuelsson on tilastokärki. 200 metrin kisoja hän on juossut tällä kaudella neljä eikä ajalla 21,15 nousta paperimaaottelussa neljättä sijaa korkeammalle. – Ei mitään ihan selkeää ykkösnimeä löydy. Tiukka kisa tulee, mutta luulen, että viedään voitto molemmissa lajeissa, Samuelsson povaa Suomi–Ruotsi maaottelu Ratinan stadionilla kello 17. Lähetys TV2:ssa kello 17.00 alkaen. Avauspäivän (klo 17 alkaen) mielenkiintoisia lajeja ovat mm. miesten moukari kello 17.13, mukana Aaron Kangas, seiväs klo 17.20, mm. Urho Kujanpää, 5 000 m klo 17.22, Topi Raitanen, miesten kiekko klo 18.35 Daniel Ståhl, miesten korkeus klo 19.45, Daniel Kosonen, 19, ja Arttu Mattila, 19, ja Melwin Lycke Holm, 15. 1500 m klo 20.47 päättää illan.