Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Täältä tullaan mummokommuuni –  Yksin elävien aikuisten pitäisi kömpiä koloistaan ja muuttaa yhteen

Elokuussa kaupunki täyttyy jälleen uusista tamperelaisista, ja opiskelemaan päässeiden asunnon etsintä käy kuumana. Kaikki haluavat yksiön, ja kimppakämppiä kammoksutaan. Lukioaikana asuin opiskelija-asuntosäätiön solussa ja minulla ehti olla useita kämppiksiä. Yhdellä heistä oli metrin mittaiset hiukset, joita irtoili koko ajan ympäri asuntoa. Niistä olisi saanut vaikka räsymaton harmaan lattiamme piristykseksi. Seuraava kämppis poltti sisällä niin, että minunkin huoneeni täyttyi sakeasta savusta. Se oli kamalaa. Sitten opiskelin vuoden kansanopistossa. Siellä asuttiin asuntolassa. Meitä oli yhteensä kaksitoista nuorta. Kaikkia kiinnosti taide ja suurinta osaa myös juopottelu. Puolet meistä osasi siivota jälkensä. Toisen puolen takia asuntolan yhteiset tilat olivat niin likaisia, että kun istui keittiönpöydän ääreen, takapuoli liimautui limaisiin kalusteisiin. Näiden kokemusten jälkeen voin silti sanoa, että kämppiselämä on yksi parhaimmista tavoista asua. Kaksitoista taiteilijarenttua samassa talossa on liikaa, mutta muutama samanhenkinen kämppäkaveri on juuri hyvä. Rahaa jää muuhunkin kuin asumiseen, eikä omien avainten unohtaminen ole maailman loppu. Iltaisin on kotoisaa, kun ympärillä on muitakin elon ääniä kuin oman vatsan kurina. Opiskelijoiden halu asua yksin on silti ymmärrettävää. Koulun, harrastusten ja kesätöiden takia voi olla niin paljon sosiaalista elämää, että kotona haluaa olla omassa rauhassaan. Sen sijaan yksin asuvat aikuiset voisivat kömpiä koloistaan ja muuttaa yhteen. Vanhusten yksinäisyys on todellinen ongelma, jonka yhteisöasuminen voi ratkaista. Nykypäivänä kämppiksen löytäminen on helppoa minkä ikäiselle tahansa. Sosiaalisessa mediassa on useita ryhmiä, joissa voi etsiä asuintovereita. Jos ei ole tottunut käyttämään internetiä, voi jota kuta nuorempaa tuttavaa pyytää laittamaan viidakkorummun laulamaan. Viidenkymmenen vuoden päästä haluan asua mummokommuunissa. Meitä olisi kolme sinkkuleidiä. Yhdessä vuokraamme vanhan puutalon, jossa on suuri keittiö ja jokaiselle omat kammarit. Kun emme enää jaksa kävellä omine jalkoinemme lähikauppaan, tilaamme kimppataksin Prismaan. Meitä ei häiritse, vaikka kukaan ei muista tyhjentää löyhkäävää biojäteastiaa, sillä meillä on aina seuraa aamukahville. Pikkuriitoja meille tulee tuon tuosta, mutta se on vain hyvä. Keskustelu se on vihainenkin keskustelu. Mottomme on, että yksin ehtii olla sitten haudassa. Kirjoittaja on Moron toimitusharjoittelija.