Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ensiavun kävijämäärässä roima pudotus Tampereella, ylilääkäri muistuttaa riskistä – Acuta on valmis potilasaaltoon: ”Kun koronaepidemia kunnolla alkaa Pirkanmaalla, tilanne on tietysti toinen”

Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavussa Acutassa on ollut maaliskuun puolivälin jälkeen noin kolmanneksen vähemmän potilaita kuin tavallisesti. Acutan ylilääkäri Sami Mustajoki kertoo, että erityisesti lievemmin sairastuneita, omin jaloin käveleviä potilaita on ollut selvästi tavanomaista vähemmän sen jälkeen, kun koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi asetettuja rajoituksia on astunut voimaan. – Tällaisia ”varmuuden vuoksi” -käyntejä näyttää olevan nyt selvästi vähemmän ihan lääkärien lähetteilläkin. Ihmiset eivät välttämättä uskalla lähteä ensiapuun tartunnan pelossa tai he eivät halua kuormittaa terveydenhuoltoa omilla asioillaan, Mustajoki sanoo. –Toinen selitys potilasmäärän vähenemiselle on se, että esimerkiksi urheiluvammoja ei ole tällä hetkellä yhtään. Ihmiset loukkaavat itseään tavallista vähemmän, koska he myös liikkuvat vähemmän. Mustajoen mukaan lievistä oireista kärsiviä potilaita saattaa ajautua nyt tavallista enemmän myös terveyskeskuksiin, jotka ovat tehostaneet kiirevastaanottotoimintaansa. Koronaviruksen rajoittamiseksi asetetut toimet ovat torpanneet myös kausi-influenssan leviämistä. Mustajoen mukaan kausi-influenssaepidemia jäi tänä vuonna todella lieväksi. – Epidemia oli olemassa, mutta ei yhtään niin pahana kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten, jolloin meillä oli hankaluuksia selvitä potilasmäärästä. Päivystyksessä on näkynyt yksittäisiä influenssapotilaita. Kotiin jääminenkin voi olla riski Mustajoen mukaan ihmisten kotiin jättäytyminen sisältää riskin siitä, että vaiva onkin sellainen, mikä kannattaisi tutkia ja hoitaa heti. Jos tilanne ehtii kehittyä liian pitkälle, vaivasta voi aiheutua komplikaatioita tai hoito ei välttämättä enää tehoa. – On sellaisia asioita, jotka kehittyvät hiljalleen. Mitä aiemmin niihin pääsee puuttumaan, niin hoito onnistuu paremmin tai ainakin helpommin. Esimerkiksi rintakivun tai hengenahdistuksen tutkimisessa ei pitäisi hirveäsi viivytellä. Myös epäselvät kuumetaudit kannattaa tutkituttaa jossain. Mustajoki kertoo, että koronarajoitusten käynnistyessä ensiavussa oltiin huolissaan siitä, lisääntyvät psykiatristen käyntien määrät. Toistaiseksi Taysissa ei ole näkynyt muutosta, sillä päivystykseen tulleita psykiatrian potilaita on ollut lähes täsmälleen saman verran kuin maaliskuussa vuotta aiemmin. Jos on epävarma siitä, vaatiiko vaivasi ensiapuun lähtemistä, Mustajoki neuvoo soittamaan oman kunnan terveysneuvontapuhelimeen. – Jos kyseessä ei ole hätänumeroon soittoa vaativa hengenhätä, niin silloin asiaa kannattaa lähteä selvittämään terveysneuvontapuhelimesta. Siellä terveydenhuollon ammattilainen arvioi tilanteen, ja heillä on tietyt kriteerit, minkä perusteella he neuvovat tulemaan päivystykseen tai menemään terveyskeskuksen vastaanotolle. Lisää sänkypaikkoja ja henkilöstöä Potilasmäärän väheneminen on auttanut ensiapua varautumaan paikalliseen koronaepidemiaan ennalta. Esimerkiksi kaikki hengitystieinfektiopotilaat hoidetaan jo nyt Acutassa erillään muista potilaista, ja heille on avattu myös oma sisäänkäynti. – Ihan samalla tavalla kuin teho-osaston kapasiteettia on lisätty, niin meillä Acutassakin on noin 50 prosenttia enemmän sänkypaikkoja kuin tavallisesti. Lisäksi henkilöstöä on siirretty meille jo ennakoivasti sellaisista yksiköistä, joissa ajanvaraustoiminta on vähentynyt, Mustajoki kertoo. Vaikka tällä hetkellä Acutassa on rauhallista, tilanne voi muuttua nopeastikin. – Kun koronaepidemia kunnolla alkaa Pirkanmaalla, sitten tilanne on tietysti toinen.