Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Jari Sillanpäälle sakkotuomio – Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin

Laulaja Jari Sillanpää vapautettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyttäjä haki Sillanpäälle 8-9 kuukauden ehdollista tuomiota. Vaikka Sillanpää oli syytön ensimmäiseen syytekohtaan, oikeus katsoi, että Sillanpää on syyllinen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Tästä Sillanpää tuomittiin 45 päiväsakkoon. Sillanpään tuloilla maksettavaa kertyy 15 480 euroa. Sillanpää vastasi vajaa kuukausi sitten Helsingin käräjäoikeudessa kahteen syytteeseen. Häntä vastaan nostettiin syytteet sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä että sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Väitetty hyväksikäyttö on tapahtunut elokuussa 2017 ja levitysrikos kuukautta myöhemmin. Syyttäjä Nina Keskinen kertoi aiemmin, että levitysrikos ei liity hyväksikäyttösyytteeseen. Oikeudenkäynti julistettiin salaiseksi. Nyt noin 16 vuoden ikäinen asianomistaja osallistui oikeudenkäyntiin sermin takaa, eikä hänellä ja Sillanpäällä ollut näköyhteyttä. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.