Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Joskus ruokakulttuurin evakkomatka onnistuu – Joskus se päätyy koiran suuhun

Lienee käynyt selväksi, että minä olen niitä junan tuomia. Lähin asema oli Taavetti, jossa junat eivät tätä nykyä pysähdy. Olen tässä vuosien mittaan vienyt Hämeestä Etelä-Karjalaan ruokatuliaisia. Kerran vein vakuumiin pakattua mustaamakkaraa. Sen söi lopulta meidän koira. Älkää nyt loukkaantuko, syön itse kyllä ihan sujuvasti muutaman kerran vuodessa tuoretta mustaamakkaraa Tapolan kojulla Tammelantorilla. Hyvää ja terveellistä. Paremmalla menestyksellä olen vienyt Sorsapuiston silakoita. Siskoni sanoo, ettei ilman niitä tule joulu. Oikein hyvin tekee kauppansa myös imelletty perunalaatikko Karjalan laulumailla. Siurosta kotoisin oleva anoppini on erittäin etevä tekemään sitä ja nyt tamperelainen käly tekee sitä erinomaisella arvosanalla. Tätä anopin hyvää reseptiä äitini kokeili leivinuunin kanssa, mutta ei siitä tullut sitä samaa. Minulla on lapsuuden peruina muutamia eteläkarjalaisia herkkuja, joita kaipaan. Ihan ykkönen on Viipurin rinkeli, jota sai vain kaksi kertaa vuodessa, kun raviradalla oli markkinat. Nyt sitä on siellä päin useammin kaupoissa. Hämeessä tämän leivonnaisen päälle ei ymmärretä. Ohimenevänä juttuideana ajattelin katukalluppia, jossa maistattaisin Viipurin rinkeliä ja tiukkaisin vastausta, onhan tämä hyvää vai mitä? Kuolleena syntynyt ajatus. Kakkossijaa pitää Lappeenrannan torin vety ja atomi. Minä pidän vedystä, siinä on kinkkua. Nykyisin tätä täytettyä lihapiirakkaa saa myös Lappeenrannan satamasta. Koti-ikävissäni yritin kerran tehdä sitä itse tamperelaisista kaupoista löytyvistä aineksista. Eipä tullut aidon veroista, ei lähellekään. Leipäkulttuuri on nimiä myöten erilainen Hämeessä ja Karjalassa. Kotiseudullani ruisleipää sanotaan mustaksi leiväksi ja se on muodoltaan leipä. Uustamperelaisena en löytänyt Tampereen kaupoista hyvää ruisleipää. Siispä kuljetin opiskeluvuosina äidin leipomaa ruisleipää junan kyydissä. Jos matkailette Etelä-Karjalassa, niin ostakaa mikkeliläistä Marskin leipää. Se on hyvää ruisleipää. Ja kovaa, varokaa hampaitanne. Nekalan Jyvä-leipomosta taitaa nyt saada kunnon ruisleipää. Sen omistajalla onkin juuret Etelä-Karjalassa. Minun sanavarastossani rieska on leivänmallinen ohraleipä. Se on parhaimmillaan tuoreena, joten sitä ei juuri kannata kuskailla, vaan se pitää syödä saman tien. Savitaipaleella kova sana on Ostolan rieska. Varsinkin syksyisin pidin paljon perunalimpusta. Se taas on eteläkarjalaisittain litteä leipä, jonka pääraaka-aine on perunamuusi. Amurin Helmestä tapasin ostaa sunnuntaisin sitä, etenkin ennen kuin kaupoissa oli paistopisteitä, joista sai tuoretta leipää pyhällä. Näillä evästyksillä ette jää leipänälkäisiksi, jos Etelä-Karjalaan menette. Kirjoittaja on Moron toimittaja.