Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Puutalon asukkaat havahtuivat savuun Tampereella aamuyöllä – uhkaava tulipalo saatiin sammutettua, mutta talo on toistaiseksi asuinkelvoton

Kaksikerroksisen puutalon sähkökeskuksessa syttyi aamuyöllä tulipalo Tampereen Isolähteenkadulla Tahmelassa. Talossa on 5 asuntoa ja syttymishetkellä rakennuksessa oli 10 henkilöä, jotka poistuivat ulos omatoimisesti. Asukkaat itse havahtuivat aamuyöllä rakennuksessa leviävään savuun ja tekivät palosta ilmoituksen hätäkeskukseen. Pelastuslaitos sai palon rajattua sähkökeskuksen ympäristöön ja palo saatiin sammutettua varhain aamulla. Päivystävä palomestari Pasi Saari kertoo, että riskinä oli, että palo olisi levinnyt nopeasti talon puurakenteisiin laajemminkin. – Yksiköt tekivät hyvän työn siinä, että onnistuivat rajaamaan palon. Vanhat puutalot ovat aina riskikohteita, kun rakenteissa on helposti syttyviä materiaaleja. Palo ja sen sammuttaminen aiheuttivat vakavampia vaurioita kahteen asuntoon. Savuvahinkoja levisi laajemminkin rakennukseen. – Taloon ei tule nyt sähköjä ja käytimme sammutukseen vettä, joten rakennus ei ole nyt asumiskunnossa sen kautta, Saari sanoo. Pelastuslaitos joutui myös purkamaan talon rakenteita sähkökaapin läheisyydessä. Rakennuksessa tehdään tiivistä jälkivartiointia, sillä puutaloissa on riskinä, että palo jää kytemään rakenteisiin. Yksi savua hengittänyt henkilö tarkastettiin ensihoidon toimesta, mutta kukaan rakennuksesta olleista ei vaatinut jatkohoitoa. Pirkanmaan pelastuslaitos sai palosta hälytyksen kello 4.31. Tilanne päättyi pelastuslaitoksen osalta ennen aamuseitsemää lauantaina.