Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Nyt varovasti liikenteessä! Harvinainen jäinen tihkusade sai aikaan pääkallokelin

Teiden liukkaus ja musta jää kiusaavat Suomea. Ilmatieteen laitoksen liikennesäävaroitus on voimassa koko maassa pohjoisosaa lukuun ottamatta. Myös Pirkanmaalla ajokeli on huono jäätävän tihkusateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi. Erityistä varovaisuutta kannattaa noudattaa etenkin piha- ja sivuteillä. Pääväylät ovat jo pääosin sulia. Onnettomuusriski on kuitenkin kohonnut. Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko kertoo, että jäätäviä tihkusateita esiintyy Suomessa muutaman kerran vuodessa. –Jäätävää tihkusadetta on satanut Etelä- sekä Keski-Suomessa ja vähän pohjoisempanakin, Alanko sanoo. Samanlainen matalapilvinen ilmamassa on roikkunut Suomen yllä jo perjantaista lähtien. Tiistaina liukas ajokeli helpottaa maan eteläosissa. –Tiistaina Etelä-Suomeen tulee kunnon vesisadetta ja tien lämpötila nousee sen ansiosta plussan puolelle. Keski-Suomessa ongelmakelit kuitenkin jatkuvat, kun siellä lumi ja räntä liukastuttavat tien pintoja entisestään. Oulun korkeudella sataa lunta, muualla voi sataa heikosti vettä tai lunta tai ihan mitä tahansa, Alanko sanoo.