Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Oliko perjantai viimeinen koulupäivä pitkään aikaan? – Näin viidesluokkalaiset ajattelevat etäopetuksesta Tampereella

Tampereen kaupunki linjasi perjantaina, että kaikkia perusopetuksen koululaisia tulee ohjeistaa ottamaan koulukirjat mukaan kotiinsa viikonlopuksi. Opettajilla on oltava tästä lähtien koulupäivien välillä kotonaan mukanaan kannettava tietokone, joka mahdollistaa etäopetuksen antamisen kotoa. Kaupunki varautuu näillä keinoilla tilanteeseen, että koulut jouduttaisiin sulkemaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tampereen yhteiskoulun lukio päätti perjantaina, että se siirtyy etäopetukseen ensi maanantaista 16. maaliskuuta alkaen kahdeksi viikoksi. Tampereen lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio kertoi perjantaina, että kaupungin johtoryhmälle esitetään, että Tampereen lukiot siirtyvät etäopetukseen maanantaista alkaen. Vielä yhdessä koululla Vuoreksen koulun viidesluokkalaisista ei näy jännittyneisyys ainakaan päällepäin. Osa oppilaista pelaa perjantaina iltapäivällä rauhassa matematiikkapeliä. – Tämä puuttuu siitä etäopetuksesta: oppilaat nauttivat toistensa seurasta, kun saavat pelata keskenään, opettaja Päivi Maanoja-Lintulaakso kertoo. Hän opettaa yhdessä Suvi Joskan kanssa kahdesta luokasta koostuvaa yhteisluokkaa, jossa on 50 oppilasta. Osalla yhteisluokasta on käynnissä lukupiiritunti. Etäsuunnitelmat auki Mahdollisen etäopetuksen toteutustavasta ei ole vielä tarkkoja ohjeistuksia. Viitosten yhteisluokan opettajilla on kuitenkin jo omat suunnitelmat alkuvaiheen opetukseen. – Hauskinta tässä oli se, että kumpikin oli ajatellut samalla tavalla, kuinka tämä hoidetaan, Maanoja-Lintulaakso kertoo. Viidesluokkalaisten opettajat ovat ajatelleet järjestää opetuksen niin, että koulupäivät menisivät aivan normaalin lukujärjestyksen mukaan. Ohjeet lähetetään oppilaille Whatsapp-ryhmän kautta. – Kello 8.15. kun matikantunti alkaa, tulevat ohjeet. Jos kello 10 alkaa äidinkielen tunti, niin silloin tulevat uudet ohjeet. Kun oppilas lähettää meille viestin puhelimeen, niin voimme soittaa, jos on ongelma. Vuoreksen koulun rehtori Leena Kostiainen ei vastusta ensivaiheen suunnitelmaa. Kaupungilta ei ole tullut vielä tarkkoja ohjeita etäopetukseen. – Tämä on minusta erinomainen idea, että etäopetus olisi kuin koulupäivä, ei niin, että tee joskus kun huvittaa. Elämä pysyisi hallinnassa. Kostiaisen mukaan lähtökohtana on, että kaikille Tampereen kouluille tulee samanlaiset ohjeet etäopetukseen. – Toki kuten normaalissakin opetuksessa, niin opettajilla on pedagoginen vapaus. He voivat itse ratkaista, mitä alustaa he käyttävät, ja lähettävätkö tehtävät Helmin vai Whatsappin kautta. Ei riemunkiljahduksia Yllättäen etäopetukseen siirtyminen ei herätä riemunkiljahduksia viidesluokkalaisten keskuudessa. – Mieluummin minä opiskelen kyllä koulussa kuin kotona, Vilho Tolonen sanoo. – Se olisi ehkä ihan kiva kokemus, mutta jos joutuu olemaan kauan erossa kavereista, niin se ei ole kiva, Saara Korkama sanoo. Rasmus Lahtinen löytää etäopetuksesta hyviä puolia. – Välillä opetushetket ovat vähän pitkiä. Näin voisi alkaa heti tekemään tehtäviä, kun tajuaa opeteltavan asian. Ja se on kiva, ettei tarvitse niin aikaisin herätä. Jos eka tunti alkaa 8.15, niin voi herätä vasta silloin. 1B-luokan opettaja Heidi Gröhn kertoo muistutelleensa perjantaina koulupäivän päättyessä oppilaita siitä, miten digitaaliseen oppimisympäristöön kirjaudutaan. Pienimmillä digitaalinen opetus ei isossa roolissa. – Etäopetus voi olla sitä, että esimerkiksi Helmen kautta menisi vanhemmille tieto, että toivoisin lasten tekevän aapisesta tietyn kappaleen ja siihen liittyviä tehtäviä. Uskon, että äidinkielestä ja matematiikasta lähdetään.