Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

"Illan kiisselit kasvoilla vielä aamulla" – Vanhustenhuollon tilasta nousee edelleen esiin todella vakavia epäkohtia ja kaltoinkohtelua, eikä määrättyjä parannuksia olekaan aina tehty

Vanhustenhoivassa tulee yhä esille todella vakavia epäkohtia perushoivassa ja huolenpidossa. Myös suoranaista kaltoinkohtelua esiintyy. Näin sanoo vanhempi oikeusasiavaltuutetun sihteeri Lotta Hämeen-Anttila eduskunnan oikeusasiavaltuutetun (oikeusasiamies) kansliasta. Länsi-Suomen aluehallintovirasto joutui perjantaina osittain keskeyttämään Pihlajalinnan hoivakodin toiminnan Sastamalassa, koska asiakas- ja potilasturvallisuus oli vaarantunut merkittävästi. Tämä ei valitettavasti ole edelleenkään yksittäistapaus, vaikka vanhustenhuollon tilasta on keskusteltu koko tämän vuoden. – Ruokaa ei suostuta antamaan tai aamulla on vielä illan kiisselit kasvoilla, vessaan ei viedä ja märissä vaipoissa annetaan olla pitkiä aikoja. Onnettomuuksien välttämiseksi henkilöä voidaan pitää sidottuna liki vuorokauden ympäri. Kuntoutus ja mahdollisuus ulkoiluun unohdetaan kokonaan, Hämeen-Anttila luettelee. Samantyyppisiä laiminlyöntejä on nostettu julkisuudessa esille myös Sastamalan tapauksessa. Lisävirkoja saatu Oikeusasiavaltuutetun kanslia on ylin vanhustenhoivan valvontaa tekevä viranomainen. Aikaisemmin kansliassa oli vain yksi esittelijä vanhusten oikeuksien valvonnassa. Eduskunnan myöntämällä määrärahojen lisäyksellä on palkattu yksi esittelijä lisää tämän vuoden loppuun. – Lisäbudjetin avulla saatiin vielä kaksi lisävirkaa. Nyt näitä virkoja esitetään vakinaistettaviksi, Hämeen-Anttila selvittää. Hänen mukaansa lisähenkilöstön avulla oikeusasiavaltuutettu on voinut tehdä aiempaa enemmän tarkastuksia niin hoivakodeissa, palveluasumisessa kuin kotihoidossa. Erityinen valvonnan kohde on se, miten sosiaali- ja terveyspalvelut hankkinut kunta on huolehtinut niiden valvonnasta. Tulokset eivät niin hyviä Tilanne vanhustenhuollon valvonnassakin on Hämeen-Anttilan mukaan yhä todella vaikea. – Töitä Valvirassa, aluehallintovirastoissa ja monissa kunnissa on tehty hartiavoimin, mutta tulokset eivät ole niin hyviä kuin voisi kaiken asian saaman julkisuuden jälkeen olettaa. Apulaisoikeusasiavaltuutettu Maija Sakslinin tietoon on tullut, että valvontaviranomaisten määräämiä toimia ei olekaan tehty tai tilanne on joissain yksiköissä ensin parantunut ja sen jälkeen huonontunut uudelleen. Hämeen-Anttila kertoo, että viranomaiset ovat myös joutuneet vaikean tilanteen eteen, kun on koettu, ettei palveluyksikön toimintaa ole voitu lopettaa, koska ei ole ollut osoittaa mitään muuta kelvollista paikkaa, minne vanhukset voisi asuttaa. – Paikasta toiseen muuttaminen on myös erittäin raskasta iäkkäille muistisairaille henkilöille. Nostetaan jopa syyte Kanslian mukaan kannanottoja noudatetaan toisaalta hyvin ja vakavia tilanteita on saatu korjattua. Vakavimmissa tapauksissa oikeusasiavaltuutettu voi määrätä esimerkiksi esitutkinnan suoritettavaksi. Sakslin arvioi parhaillaan, mihin toimenpiteisiin hän ryhtyy sen varmistamiseksi, ettei vanhusten oikeuksien toteutuminen vaarannu sen vuoksi, että yksityinen palvelun tarjoaja ei noudata valvovien viranomaisten määräyksiä. Apulaisoikeusasiavaltuutettu on myös ottanut omana aloitteena tutkittavaksi useita vanhusten hoivan toteuttamiseen liittyviä kauaskantoisia kysymyksiä, kuten muun muassa kunnan sosiaalitoimen toiminnan muistisairaan vanhuksen tarvetta vastaavien sosiaalipalvelujen turvaamisessa. – Myös kotihoidossa on yhä lisättävä valvontaa, Hämeen-Anttila muistuttaa. Aamulehti on päättänyt käyttää tasa-arvoisia ammattinimikkeitä. Siksi teksteissämme voi esiintyä totutusta poikkeavia ilmaisuja.