Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampereen yliopiston hallitukseen on aika valita henkilöstön edustus

Aamulehti uutisoi (19.9.), että uuden Tampereen yliopiston työntekijät pitävät tärkeänä henkilöstön edustusta hallituksessa. Uutinen perustui yliopiston henkilöstölle suunnatun kattavan kyselytutkimuksen väliraportin tuloksiin. Raportista käy ilmi , että huomattava enemmistö vastanneista, 77 prosenttia, haluaa henkilöstön edustuksen yliopiston hallitukseen: 49 prosenttia toivoo hallitukseen yhteisön enemmistöä ja yhteensä 70 prosenttia kannattaa vähintään kolmea yhteisön edustajaa hallitukseen. Tällä hetkellä hallituksessa ei kuitenkaan ole yhtään henkilöstön edustajaa. Hallituksen kokoonpano on ollut yksi uuden yliopiston valmisteluvaiheessa eniten kiistoja herättäneistä asioista, ja on vaikuttanut siltä, että nimenomaan vanhojen yliopistojen yhteisöt olisivat olleet kysymyksessä napit vastakkain. Laaja kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että ajatus yliopistodemokratiasta ja edustuksellisuuden tärkeydestä on jaettu arvo vastanneiden enemmistölle taustasta riippumatta. Yliopiston hallitukseen ollaan lokakuussa valitsemassa kahta jäsentä, joten nyt on hyvä tilaisuus muokata hallituksen kokoonpanoa enemmän yhteisön näkemyksiä vastaavaksi. Yliopiston johtosääntö ja yliopistolaki eivät aseta esteitä henkilöstön edustajien valinnalle säätiöyliopiston hallitukseen. Henkilöstön edustus hallituksessa lisäisi yliopistolaisten luottamusta johtoon ja perustajiin ja antaisi hyvän pohjan yliopiston rakentamiselle. Tampere3-prosessi on ollut monella tapaa repivä ja riitaisa, kun erilaisia toimintatapoja ja intressejä on sovitettu yhteen. Viimeksi viime viikolla Suomen Kuvalehti kertoi voimakkaasta tyytymättömyydestä yliopistolla. Konflikteista voidaan kuitenkin päästä eteenpäin, jos tähän riittää tahtoa kaikilta osapuolilta. Marja Jylhä on gerontologian professori, Veera Kaleva sosiologian perustutkija ja Frans Mäyrä informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median professori.