Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

”Yhtäkkiä aloin kaivata arjen pöhinään jotain hiljaista ja syvää”, kirjoittaa lapsuuden hartaista pitkäperjantaista kärsinyt perheenäiti

Kasvoin pienessä, pohjoisessa kylässä, jossa vuodenkierto otettiin tosissaan. Jouluna koulun kuvaamataidon tunneilla askarreltiin pahvista ja pumpulista punavalkoisia tonttuja. Pääsiäisenä tehtiin keltaisia lankatipuja ja istutettiin rairuohoa maitotölkin puolikkaisiin. Ruoho iti koulun ikkunalla ja pääsiäislomalle se vietiin kotiin. Muistan vieläkin, miltä koulutaulujen pääsiäiskuvat aaseineen ja palmunlehvineen näyttivät. Kaveripiiri kävi pyhäkoulussa, josta sai joka kerrasta pienen lampaan. Tarra liimattiin korttipohjaan Jeesuksen viereen niitylle. Ahkeralla oppilaalla oli lopulta laumassaan valtava katras karitsoita. Muistikuvissani kukaan ei katsonut pitkäperjantaina televisiota, käynyt kylässä tai siivonnut. Imurin ääni tai matot ulkona olisivat ehkä herättäneet naapurustossa pahennusta. Pohdin yksin huoneessani, että jos Jumala oli niin äärettömän ankara pojalleen kuin ennen pääsiäistä pyhäkoulussa puhuttiin, ei hän varmasti katsoisi nyt minuakaan kovin hyvällä. Siksi yritin olla hyvin synkeä ja hiljaa. Pitemmälle en pohdinnassani päässyt. Lankalauantai oli jo huojentava välipäivä. Sunnuntaina kukko muni sängyn jalkopäähän pari pääsiäismunaa ja aurinko alkoi paistaa. Päivällisellä nautimme pitkään paistettua lammasta, parsakaaleja ja pashaa, vanhemmat siemailivat viiniä ja viimeistään maanantaina sukua poikkesi käymään. Ankeus muuttui valoksi ja musiikki iloiseksi. Omat lapseni ovat kasvaneet kaupungissa, jossa kevät oikeasti koittaa jo pääsiäisenä. En halunnut heille yhtä vakavahenkistä juhlaa kuin omani muistoissani oli. Meilläkin on kasvatettu rairuohoa tarjottimelle, ihailtu tipuja, tehty itse pashaa, ja pupu on piilottanut yöllä olohuoneeseen aivan hillittömästi munia. Pääsiäinen on merkinnyt paitsi karkkiähkyä, myös mökkikauden alkua, joskus pikaista kaupunkilomaa ulkomailla tai urheiluharrastuksen tiukkaa treeniä ennen tärkeitä kisareissuja. Lomapätkästä on tullut rento, iloinen kulinaristien juhla ilman pakkobiletystä tai lahjastressiä. Henkinen sisältö on tohinassa jäänyt kovin keveäksi. Viime vuosina olen miettinyt yhä enemmän kiireistä, keveää arkipöhinää. Jokaisella on oma elämänkatsomuksensa. Uskontoja on monta ja myös ilman niitä on hyvä elää. Suhde johonkin pintaa syvempään on kuitenkin minulle yksi onnen elementeistä. Uskon, että hiljentymiselle ja pyhälle on hyvä olla hetkensä. Toisinaan on syytä jopa vaieta ja asettua. Niinpä pitkäperjantai on meillä nyt pysähdys ja yhteinen rauhan hetki ennen viikonlopun iloa. Arvostan sen sanomaa. Elämässä suru ja ilo, valo ja pimeys, hulina ja hiljaisuus ovat pysyvässä liitossa keskenään ja antavat toisilleen voiman. Toista ei voi havaita ilman toista. Vasta räsymaton tummat raidat tekevät värikkäistä niin kirkkaat.