Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Syy rakastaa poikkeusaikojen aiheuttamaa epävarmuutta

Ihmiselle , joka ei ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa, pelko lomautuksesta tai työsuhteen päättymisestä on täysin käsittämätön ajatus. Samalla huomaan kestäväni koronaviruksen tuomaa epävarmuutta ja kriisiolosuhteita keskimääräistä paremmin. Nuoret toimittajat työskentelevät usein määräaikaisissa työsuhteissa tai tarvittaessa työhön tulevina. Tälle alalle lähtevä tietää, että mahdollisuus vakituiseen työsopimukseen on kuin mahdollisuus helteeseen juhannuksena. On varmaa, että epidemia jatkuu nykyistä työsuhdettani pidemmän ajan. Poikkeusolot opettavat karulla tavalla sen, mikä on tärkeää ja mikä ylimääräistä. Arjessa esimerkiksi vanhempien tapaamista ei arvosta, ennen kuin se on kielletty. Monille raskainta on ollut se, ettei voi päättää vapaasti menemisistään. Silti tunnen paljon ihmisiä, jotka normaalistikin uhraavat valinnanvapautensa taloudellisen vakauden nimissä. Erityisesti monelle perheelliselle työttömyys tarkoittaa niukkaa elämää, sillä oman vatsan lisäksi täytettävänä on kasvavien lasten kyltymätön ruokahalu. Työn menettämistä vältetään ja pelätään. Itselleni määräaikaiset työsopimukset ovat kuitenkin aina sopineet hyvin. Siinä missä moni harmittelee, kuinka epävarmoissa työoloissa on lähes mahdoton ostaa asuntoa tai tehdä pitkäaikaisia suunnitelmia, minua se ei haittaa. Määräaikaisten työsopimusten päättyminen takaa sen, että valintojaan on pakko arvioida tasaisin väliajoin uudelleen ja korjata suuntaa tarvittaessa. Ihmisellä on surullinen taipumus kaivata sitä, mitä ei ole. Kun on töitä, tahdotaan vapaille. Kun ei ole töitä, otettaisiin mieluusti takaisin se mukiinmeneväkin työpaikka. Taannoin kuuntelin Kalevan Prismassa lapsia, jotka kysyivät äidiltään, voisivatko hekin alkaa paastota. En tiedä, mihin keskustelu liittyi, mutta se sai suupielet kääntymään hymyyn. Uteliaille lapsille normaalista poikkeava arki voi olla elämää suurempi seikkailu. Aikuiselle paastoaminen ei enää kuulosta lainkaan houkuttelevalta. Joskus toivoo, että myös aikuiset näkisivät elämänsä suurena seikkailuna. Se voi olla rahallisessa ahdingossa vaikeaa, mutta jokaiseen uhkaan sisältyy uuden alun mahdollisuus. Parhaimmillaan poikkeusoloissa eletyt päivät voivat olla sellaisia, jotka muistaa lopun elämäänsä. Ne ovat nimensä mukaisesti poikkeuksellisia. Mikään elämässä ei ole varmempaa kuin muutos. Suuria muutoksia enemmän pelkään päiviä, jotka ovat niin tavallisia, ettei niitä muista eläneensä. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.