Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Senaatti vapautti presidentti Trumpin virkarikossyytteistä – vain yksi republikaani rikkoi puoluepoliittisen kahtiajaon

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on syytön virkarikoksiin, joista häntä syytettiin kongressissa kolme viikkoa jatkuneessa oikeudenkäynnissä. Toinen syytekohdista kaatui äänin 52–48 ja toinen äänin 53–47. Senaatti äänesti myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa Trumpin molemmat syytekohdat kumoon republikaanienemmistön äänillä. Demokraatit ja kaksi itsenäistä edustajaa äänestivät virkasyytteiden ja presidentin erottamisen puolesta. Äänestyksestä tuli odotetusti lähes täysin puoluepoliittinen. Vain yksi satapaikkaisen senaatin 53:sta republikaanista, Mitt Romney , äänesti Trumpin tuomitsemisen puolesta. Hänkin uhmasi republikaanilinjaa vain ensimmäisessä syytekohdista, joka koski vallan väärinkäyttöä Ukraina-tapauksessa. Presidentin kaatamiseen olisi vaadittu kahden kolmasosan enemmistö senaatissa. Kummankin pääpuolueen edustajan loppupuheenvuoro ennen äänestystä toisti tuttuja, toisilleen vastakkaisia näkemyksiä. Äänestyksen jälkeen mielenilmaukset salissa oli ankarasti kielletty. Romney olisi tuominnut Trumpin Utahin osavaltion republikaanisenaattori Mitt Romney ilmoitti poikkeavasta äänestyspäätöksestään jo aiemmin illalla. Republikaanirivien rakoilusta uutisoivat johtavat amerikkalaiset sanomalehdet The New York Times ja The Washington Post. – Uskon, että yritys pyrkiä vaikuttamaan vaaleihin pysyäkseen vallassa on mahdollisimman törkeä hyökkäys perustuslakia vastaan, Romney sanoi The New York Timesille. – Ja siitä syystä se on törkeä rikos. Minulla ei ole valan vannoneena muuta vaihtoehtoa kuin ilmaista tämä johtopäätös. Romney vetosi syvään uskonnollisuuteensa ja sanoi, että hänelle perustelut riittivät osoittamaan Trumpin syylliseksi. Romney oli kannattanut demokraattien pyrkimystä tuoda uusia todistajia ja todisteita virkarikosoikeudenkäyntiin. Republikaanit kuitenkin estivät tämän. Romney on aiemminkin profiloitunut itsenäisenä ajattelijana, joka ei kavahda irtiottoa puoluelinjasta Trumpia uhmatakseen. Romneylle sovitellaan roolia, joka aiemmin kuului republikaanien omanatuntona pidetylle John McCainille . Trumpin tulon hautajaisiinsa kieltänyt McCain kuoli 2018. Romney oli republikaanien presidenttiehdokas vuoden 2012 vaaleissa. Tuolloin demokraattien ehdokas Barack Obama äänestettiin toiselle kaudelleen. Syyte: Trump kaupusteli maan edulla Virkarikosoikeudenkäynnissä on kyse Yhdysvaltojen perustuslain mukaisesta prosessista, jolla on mahdollista syrjäyttää virasta kesken kauden esimerkiksi valtion varojen kavaltamiseen tai maanpetoksen kaltaisiin tekoihin syyllistynyt presidentti. Välttämättä virkarikosten ei tarvitse olla rikoslain mukaisia rikoksia, vaan kyse on enemmänkin poliittisesta ratkaisusta. Oikeudenkäynti myös ratkeaa parlamentin ylähuoneessa senaatissa. Trumpia syytettiin kahdesta virkarikoskohdasta: vallan väärinkäytöstä ja kongressin harhauttamisesta. Syytteet liittyivät Trumpin viime kesän puhelinkeskusteluun Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa, jonka Trump halusi alkavan tutkia entistä varapresidenttiä Joe Bideniä ja tämän pojan Hunter Bidenin liiketoimia Ukrainassa. Tutkintaa ei aloitettu, eikä Bidenien ole todettu syyllistyneen rikoksiin. Joe Biden on yksi presidenttiehdokkaista demokraattien esivaaleissa, jotka alkoivat tiistaina Iowasta. Demokraatit esittivät senaatin oikeudenkäynnissä myös, että Trump oli asettanut Yhdysvaltojen liittolaiselle Ukrainalle annettavan aseavun ehdoksi Biden-tutkinnan julistamisen. Näin Trump olisi laittanut oman etunsa kansakunnan edun edelle. Republikaanit perustelivat omissa puheenvuoroissaan päinvastaista kantaa. Trump: "Huijausta ja noitavainoa" Trump kielsi tehneensä väärin ja nimitti koko tutkintaa toistuvasti "huijaukseksi ja noitavainoksi". Osa republikaanisenaattoreista on arvostellut Trumpin käyttäytymistä, mutta heidän mukaansa sellainen ei kuitenkaan oikeuta potkujen antamista presidentille. – Nyt on aika maallemme tulla yhteen ja parantaa haavat, jotka erottavat meitä, sanoi republikaanisenaattori John Cornyn uutistoimisto Reutersin mukaan. Virkarikosoikeudenkäynti oli kolmas Yhdysvaltain historiassa. Demokraattienemmistöinen edustajainhuone nosti syytteet joulukuussa, ja oikeudenkäynti alkoi republikaanijohtoisessa senaatissa 16. tammikuuta. Trump, 73, kampanjoi päästäkseen toiselle presidenttikaudelleen. Vaalit pidetään 3. marraskuuta. Päivitys 6.2. kello 7.28: Päivitetty juttuun senaatin äänestystulos ja lisätietoja.