Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Rinteen hallitus ei tehnyt lainkaan omaa ohjelmaa valtion omistajaohjauksesta – noudatettu Sipilän linjauksia

Pirkanmaan kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Pirttilahti (kesk.) ihmettelee, miksi hallitus ei ole saanut aikaiseksi uutta omaa ohjelmaa valtion omistajaohjauksesta. – Nykyhallitus ei ole tehnyt uusia suuntaviivauksia, jolloin talousvaliokuntakaan ei ole niitä voinut käsitellä. Parlamentaarista omistajaohjausryhmää ei ole valmisteltu, eikä kutsuttu koolle. Tästä on seurauksena, että nyt menemme entisen, eli Juha Sipilän (kesk.) hallituksen linjausten mukaan. Mistä johtuu, että uusia linjauksia ei ole saatu? – On ollut nähtävästi kiirettä tai jotain muita syitä, miksi prosessi on hidastunut. Kenelle linjausten valmistelu kuuluu? – Ne kuuluvat pääministerille ja omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero ( sd.) erosi viime viikolla. Tiistaina eropyyntönsä jätti pääministeri Antti Rinne (sd.).