Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Viisi tähteä! Kohutun Jokerin superroisto on härnätty yksinäinen hylkiö – hänen syöksykierteensä ja paha olonsa saavat väkivaltaisen purkauksen

Kohu Todd Phillipsin ohjaaman Jokerin ympärillä on ollut kovaa jo ennen varsinaista ensi-iltaa. Elokuinen ensiesitys Venetsian elokuvajuhlilla toi festivaalin pääpalkinnon. Sittemmin kohistu on moraalista. Ikonisen sarjakuvakonnan väkivaltaisen synkkää syntytarinaa on syytetty peräti vaaralliseksi. Tuhmia kieltämättä ollaan. Tehdään art housea ilman kengännauhabudjettia, sarjakuvamyyttiä ilman pakollisia franchise-kytköksiä ja hyökkäävää yhteiskuntakritiikkiä vailla hienovaraisuuden hiventä. Joker taivuttaa sarjakuvaelokuvan kaavaa ja tuo sen kiusallisen lähelle arkipäivää, mistä tuloksena on tappajaklovnin inhimillisin ja traagisin – sekä samalla ahdistavin ja häiritsevin tulkinta. Nimiroolissa Joaquin Phoenix raastaa itsensä äärirajoille ja läväyttää kankaalle sellaisen Jokerin, jollaista ei ole ennen nähty. Amerikkalaisen populaariviihteen lempikaheli onkin tällä kertaa kovin tuttu mörkö: härnätty yksinäinen hylkiö, jonka syöksykierre ja paha olo saavat väkivaltaisen purkauksensa osana ympärillä oireilevaa yhteiskuntaa. Naurua väärässä paikassa Pohjalta löytyvä sarjakuvatarusto tulee osaksi kertomusta lähinnä luontevana sivutuotteena. Johtoteemansa tarina lainaa silti Batman-sarjakuvasta. Alan Mooren Tappava vitsi (1989) sisälsi ajatuksen murhaavan murheellisesta päivästä. Yksi erityisen huono päivä on elokuvassakin se, joka lopulta erottaa hyvän pahasta, oikean väärästä ja järjestyksen kaaoksesta. Henkilötutkielmana ilmeiset esikuvat löytyvät Martin Scorsesen filmografiasta. Koomikoiden kuninkaan (1982) ja Taksikuskin (1976) urbaani pahoinvointi siirtyy nykypäivän kautta koukaten 1980-luvun alun Gotham Cityyn ja sen alakuloisiin ja räjähdysherkkiin tunnelmiin. Keskeltä rottia kuhisevinta kurjuutta löydämme Arthur Fleckin, hieman omituisen, mutta pohjimmiltaan kelpo kaverin, joka tekee päivisin klovnin keikkoja ja hoivaa iltaisin kotona haurasta äitiään ( Frances Conroy ). Unelmissa siintää koomikkotähteys tv-idolin ( Robert De Niro ) viitoittaman esimerkin mukaan. Arthur vain ei ole hauskuuttajana häävi. Kiusana on lisäksi harvinainen sairaus, joka saa miehen hirnumaan hervottomasti täysin väärissä paikoissa. Toisaalta ilman äänekästä vaivaansa Arthuria tuskin edes huomaisi kukaan. Ympäristön silmissä hän kun on pelkkä kumma hyypiö ja varjoissa lymyävä ihmisroska, jota sietää piestä syrjään maisemaa pilaamasta. Sairas jää täysin yksin ”Hulluus on kuin painovoima – se tarvitsee vain pienen tönäisyn”, tuumi hahmon aiempi tulkki, Yön ritarin (2008) ikimuistoinen kaaoksen airut Heath Ledger . Phillipsin Joker näyttää piinaavan konkreettisella ja säälimättömällä tavalla, millainen tuo tönäisy saattaisi olla. Yhteiskunta kippaa kurkkuun pillerit ja kuuntelee ilmeettömästi hätähuudot, mutta jättää viime kädessä sairaan täysin yksin. Rikkinäinen mieli alkaa luisua vääjäämättä kohti hulluuden syövereitä. Kun viimeinenkin tukiverkko lopulta pettää, klovni vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä: elämä on hyvä vitsi. Musta ja julma näyttämö, jossa maahan jo tallottua ihmistä tallotaan huvin vuoksi vielä hiukkasen lisää. Vaikkei saisi, alkaahan se pidemmän päälle naurattaa.