Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Aamulehden ketterä toimittaja Matti Kuusela sai Nokia-mitalin – Lue koko palkintopuhe

Tiimit, organisaatiot ja strategiat ovat jo pitkään olleet ketteriä, mutta torstaina näiden nopealiikkeisten ja joustavien joukkoon kelpuutettiin Aamulehden pitkäaikainen toimittaja Matti Kuusela. Kuusela sai monen mielimän, mutta harvoille myönnetyn Nokia-mitalin. Prenikalla Nokian kaupunki palkitsee ansioituneen nokialaisen ihmisen, yrityksen, yhdistyksen taikka jonkin muun niin sanotun tahon. Perustelujen mukaan Kuuselan ”ketteryys toimittajana ilmenee siinä”, että hän kykenee käsittelemään mielenkiintoisesti ja ajatuksia herättävästi sekä inhimillisen elämän eri alueita että laajoja kansainvälisiä kysymyksiä. Lisäksi mainitaan, että kirjoittajana Kuuselan ”ketteryyden takeena ovat rohkeus, ajassa eläminen, heittäytyminen mukaan ihmisen asemaan ja luonnollisesti upea verbaalinen lahjakkuus”. Kuusela on itse jyrkästi eri mieltä sekä omasta ketteryydestään että ketterä-sanasta ylipäänsä. Hänen esseensä ”paskanjauhantabisneksestä” voi lukea täältä. Mitalia hän arvostaa. – Olen saanut aikaisemmin kaksi mitalia naisten koripallossa, kultaisen ja pronssisen. Arvostan tätä mitalia enemmän kuin pronssista, mutta kultamitalin yli ei mene mikään, Kuusela sanoo. Ei ole brändinmukaista tekstiä Nokia-mitalin saajan valitsi Nokian kaupunginhallitus. Puheenjohtaja Jari Haapaniemi sanoo, että Nokian kaupungin brändiä on viime vuosina uudistettu, mutta Matti Kuuselan artikkelit eivät ole brändikäsikirjan mukaisia. –Jutut, joita hän on tehnyt, kuvaavat kuitenkin Nokiaa hyvin, Haapaniemi sanoo. Kuusela on brändinmukaisettomuudesta sangen tyytyväinen. – Hyvä niin. Olen kirjoittanut Nokiasta ilkeitä juttuja, mutta he eivät ole antaneet sen häiritä. Kaupunginjohtaja Eero Väätäisen mielestä Kuuselan artikkelit ovat kriittisiä ja kannustavia. Hän kertoo lukeneensa juttua Nokian parkkiruuduista ”kuin jännäriä”. – Se herätti meitä kaikkia pohtimaan, mikä on tulevaisuudessa parkkipaikkojen tarve ja mitä tarkoittaa yhdyskunnalle, kun asvalttipintaa on paljon, Väätäinen sanoo. Runo, olutta ja Nokia-muistelot päälle Palkinto ojennettiin Kuuselalle torstaina noin kello 18.15 musiikkitapahtuma Tapsan Tahtien avajaisissa. Kuusela piti tilaisuudessa palkintopuheen. Se on tässä kokonaisuudessaan: ”Joo, mun kollegat Aamulehdessä ovat loputtoman kyllästyneitä siihen, miten mä aina ja joka tapauksessa muistan nostaa ja kehua Nokiaa, useimmiten ilman mitään järkevää syytä. Yksi kelpo kollega kiteytti asian näin kauniisti: ”Kuuselan kaikki jutut ovat samanlaisia. Ensin matkustetaan johonkin, sitten luetaan runonpätkä jonka jälkeen juodaan olutta ja muistellaan Nokiaa.” Parhaiten tämä journalistinen taikakaava toimi toisen nokialaisen eli valokuvaaja Raine Lehtorannan kanssa yhdessä työskennellessä. Raine olikin paitsi satumaisen hyvä valokuvaaja myös tinkimätön Nokia-patriootti. Omistankin tämän mitalin toisen puolen huhtikuussa kuolleelle Rainelle – ja toisen puolen lapsenlapsilleni Vilma Vadelmalle ja Ilmari Anselmille , jotka ovat tuhansien lasten tavoin tulevaisuuden ilo, valo ja ihmeellinen onni. Nyt kun Nokia on saavuttanut sen hulluuspisteen, että täällä on ainakin (erään laskelman mukaan) enemmän parkkiruutuja kuin ihmisiä, kaupunki voisi keskittyä tärkeimpään ja rakentaa lapsille paikkoja ja tilaa juosta, tanssia, uida, luistella, leikkiä, voimistella, lukea, kiipeillä puissa, pelata korista, futista, sählyä, ringetteä, pesistä, shakkia, mennä piilosta ja keinumattia, ja kiivetä Aurinkokalliolle, eli elää omaa elämäänsä.”