Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaksi tartuntaketjua jäljitetty Lappiin –  suuret keskukset päättävät kautensa, Himos pysyy auki vielä ensi viikolla

Kaksi koronaviruksen tartuntaketjua on paikannettu Lapin hiihtokeskuksiin. Pohjoisen suuret keskukset lopettavat kautensa suunniteltua aiemmin. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi perjantaina, että kahdella Lapista palanneella kotimaan matkailijalla on todettu koronavirustartunta, ja altistuminen on paikannettu hiihtokeskuksiin. Kiuru ei tarkentanut, missä hiihtokeskuksissa altistumiset ovat tapahtuneet. Todennäköisesti Leviltä Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikön ylilääkäri Markku Broas kertoi perjantaina Ylelle , että molemmat matkailijat ovat todennäköisesti saaneet tartunnan Levin alueella, sillä molemmat ovat oleskelleet maaliskuun alun hiihtolomakaudella Levillä. Boraksen mukaan kaksi koronatartuntaketjua ei tarkoita, että Levillä lasketelleiden tai alueella muuten olleiden ja olevien tarvitsisi ryhtyä muista alueista poikkeaviin erityistoimiin koronaviruksen vuoksi. Lapin kaksi tartuntaketjua ovat tämänhetkisen tiedon valossa erillisiä tapauksia. Toinen tartunnoista saattaa olla peräisin ortopedien koulutustilaisuudesta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) tiedotti perjantaina, että Suomen Ortopediyhdistyksen Levillä järjestettyyn koulutustilaisuuteen osallistuneella henkilöllä on koronavirustartunta. Yhdistys järjesti ortopedian ja traumatologian koulutuspäivät Levillä 8.–13. maaliskuuta. Todetun tartunnan takia kaikkien 125 koulutustilaisuuteen osallistuneen henkilön on suositeltu jäävän karanteeniin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi lisäksi Vaasan sairaanhoitopiirissä todetusta tapauksesta, jossa tartunta on todennäköisesti saatu lomamatkalla Lapissa. Tarkempaa tartuntapaikkaa tai sellaiseksi epäilyä ei kerrottu. Tällä viikolla hallitus julisti Suomeen poikkeustilan, jonka myötä yli 10 henkilön kokoontumiset on kielletty. Keskukset lopettavat kauden Perjantaina Rukan, Pyhän ja Ylläksen hiihtokeskukset ilmoittivat päättävänsä laskettelukauden ennen aikojaan ja sulkevansa toimintansa ensi lauantaista alkaen. Myös Levi on tiedottanut sulkevansa hiihtokeskuksen rinteet perjantaina 27.3.2020. Hiihtokeskusyrittäjät kommentoivat kauden lopettamista perjantaina. Heidän mukaansa keskukset oli päätetty sulkea jo ennen kuin tieto tartuntaketjuista tuli. Sama tiedotuspäivä tartuntojen ja keskusten sulkemisesta oli pelkkää sattumaa, yrittäjät kertovat. – Koronatapaukset (Lapin) hiihtokeskuksissa eivät olleet meidän tiedossamme päätöksiä tehdessämme. Päätöksemme perustui yksinomaan vastuullisuuteen vallitsevassa tilanteessa, Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari toteaa. Lapin suurten keskusten lisäksi myös Jämsän Himoksen laskettelukausi päättyy poikkeuksellisesti viikon päästä lauantaina 28.3.2020 klo 19.30. Himos tiedotti asiasta perjantaina. Myös etelässä suljetaan Himoksen tiedotteen mukaan hiihtokeskuksen sulkeminen ja toimintojen alas ajaminen vaatii paljon työtä sekä vaikuttaa moniin hiihtokeskuksen ympärillä oleviin yrityksiin. Tästä syystä rinteet suljetaan ensi viikon lauantaina eikä välittömästi. – Tämä on erittäin raskain mielin tehty päätös, mutta asiakkaiden ja työntekijöiden terveys sekä turvallisuus on nyt tärkeintä. Toivomme todella, että näillä yhteisillä toimenpiteillä saamme minimoitua koronaviruksen leviämisen vaikutukset, toimitusjohtaj a Elsi Oja la toteaa. Etelä-Suomessa sekä Talma Ski oy että Serena ski päättävät nekin kautensa ajoissa. Molemmat keskukset menevät kiinni viikonlopun jälkeen. Pälkäneellä sijaitseva Sappee on sen sijaan ilmoittanut pitävänsä rinteet auki vielä toistaiseksi. Laskettelukeskuksen verkkosivuilla kerrotaan, että keskus seuraa vallitsevaa tilannetta ja toimii viranomaisten ohjeistusten mukaisesti. Raskas päätös Joukko Lapin merkittäviä matkailukeskuksia ilmoitti kohteidensa ennenaikaisesta sulkemisesta koronatilanteen vuoksi. Yrittäjien mukaan sama päivä hiihtokeskustartunnoista tiedottamisen kanssa on sattumaa. – Koronatapaukset (Lapin) hiihtokeskuksissa eivät olleet meidän tiedossamme päätöksiä tehdessämme. Päätöksemme perustui yksinomaan vastuullisuuteen vallitsevassa tilanteessa, Levi Ski Resortin toimitusjohtaj a Jouni Palosaa ri sanoo. Rukan ja Pyhän toimitusjohtajan Ville Ahon mukaan päätös keskusten sekä Hotelli Pyhätunturin sulkemisesta on erittäin raskas, mutta oikea tapa toimia nykyisen tilanteen vallitessa. –Meidän kaikkien on kannettava vastuumme koronaviruksen leviämisen estämiseksi sekä ennen kaikkea varmistaaksemme henkilöstömme sekä asiakkaidemme hyvinvoinnin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, Aho toteaa. Hiihtokeskusten sulkeminen vaikuttaa Ahon mukaan kymmeniin yrittäjiin, satoihin työntekijöihin ja tuhansiin asiakkaisiin. Tämän vuoksi keskukset suljetaan vasta lauantaina, eikä välittömästi. – Pyydämme kaikilta ymmärrystä tässä erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa. Ymmärrämme päätöksemme vaikutukset tuntureiden kaikille hienoille yrittäjille, mutta uskomme ja teemme kaikkemme, että tästäkin selviämme yhteistyössä, Aho sanoo. Myös majoitus- ja muita palveluita kiinni Rukan ja Pyhän hiihtokeskusten lisäksi myös Lapland Hotelsin, Lapland Safariksen, Lapland Ski Resortsin ja Ylläs-Skin omistaja North European Invest on päättänyt sulkea kaikki toimintonsa viimeistään ensi viikon lauantaista alkaen. Sulkeminen koskee North European Investin kaikkia ohjelmapalveluita sekä hiihtokeskuksia, joita on Ylläksen lisäksi Oloksella, Pallaksella, Luostolla ja Ounasvaaralla Rovaniemellä. Yhtiön tiedotteen mukaan iso osa kohteista suljetaan nopeutetussa aikataulussa jo ennen lauantaita ja esimerkiksi kaikki yhtiön hotellit ja ravintolat Lapissa ja Etelä-Suomessa menivät kiinni jo perjantain aikana. Ylläksen hiihtokeskus on auki viimeisen kerran perjantaina 27.3. – Olemme erittäin pahoillamme asiakkaillemme tästä aiheutuvasta harmista. Päädyimme kuitenkin tähän ratkaisuun kokonaisharkintaan perustuen huomioiden kaikki esillä olleet asiat. Taloudelliset näkökulmat ovat kuitenkin toissijaisia vallitsevassa tilanteessa, North European Invest oy:n yrittäjä Pertti Yliniemi sanoo. Yliniemen mukaan yhtiö neuvotteli sulkemispäätöksensä jälkeen tilanteesta myös muiden suurten hiihtokeskusten kanssa. Kaikki suuret hiihtokeskusyhtiöt lähettivät päätöksistään tiedotteet iltapäivällä samaan aikaan. Yliniemi toivoo Suomen hallituksen puolustavan nopeasti yritysten toimintaa ja tilanteen aiheuttamaa häiriötä työelämässä kaikin keinoin, erityisesti pandemiasta suuresti kärsivän matkailuelinkeinon puolella. – Suomessa taloudelliset ongelmat iskevät rankasti matkailuun ravintola-, hotelli- ja ohjelmapalvelualalle muutamassa kuukaudessa. Merkittävää vientialaa ja noin 20 miljardin matkailuklusteria ei saa ajaa alas. Lapin matkailun kymmenien vuosien kehitystyön aikaansaama brändin merkitys Suomelle on tärkeä, Yliniemi toteaa. Muokattu 20.3.2020 kello 21: Lisätty tieto ortopedien koulutustapahtumasta Levillä. Lisätty myös Palosaaren kommentti. Lisätty myös tieto siitä, että hiihtokeskusyrittäjät olivat keskustelleet sulkemispäätöksestä yhteisesti.