Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hämäläinen hitaus ei saa kostautua, sanoo Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen: ”Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeessa on nyt kriittinen hetki”

Joenniemen vanhaa kartanoa ja Gösta-paviljonkia ympäröivät nurmikentät ovat laajat ja hyvin hoidetut. Tämä on sitä Versailles’n hovista opittua eurooppalaista ylellisyyttä, jota muualla maailmassa kadehditaan ja tullaan katsomaan pitkienkin matkojen takaa. Toivottavasti vuonna 2026 entistäkin enemmän. Mänttäläisiä on nyt hieman alle 10 000. Kaupunki on muuttotappiokunta. Vielä lohduttomammat olivat näkymät 2000-luvun alussa, kun helsinkiläissyntyinen Pauli Sivonen saapui työn perässä paikkakunnalle. Serlachius-suvun taidesäätiön ja taiteen avulla kuihtuvasta teollisuuskaupungista on 2000-luvulla rakennettu matkailullinen ihme, jonka ansiosta kaupungin sähköpostiosoitteetkin ovat nyt muotoa ”taidekaupunki.fi”. –  Säätiömme työllistää suoraan tai epäsuorasti noin 100 ihmistä Mäntässä, mutta se ei riitä, varsinkin kun osa museoalan ammattilaisistamme tulee muualta. Nuorison on lähdettävä muualle töihin, kertoo Sivonen. Tästäkin syystä EU:n kulttuuripääkaupunkihankkeeseen suhtaudutaan Mäntässä vakavasti. ”Oulu on meitä vuoden edellä, Tampereella on lähdetty liikkeelle hämäläisellä hitaudella.” Mänttä-Vilppula sai jo ennen Tamperetta valmiiksi oman kulttuuristrategiansa. Yksi sen tavoitteista on parantaa Mäntän ja Tampereen kulttuurilaitosten välisiä yhteyksiä. Kesän alussa kunnan kylissä ideoitiin jo kulttuuripääkaupunkivuoden etkoja. Sivosen mukaan  Tampere on yksi Suomen kasvukeskuksista, ja se pärjää varmasti ilman kulttuuripääkaupunkistatustakin. Mäntässä ajatellaan kuitenkin toisin. –  Mäntästä on lyhyempi matka Jyväskylään, mutta silti täällä katsotaan Tampereen suuntaan. Pirkanmaa on nuori maakunta, 1960-1970-luvulla syntynyt. Sillä ei ole samanlaista identiteettiä kuin Savolla, Karjalalla tai Hämeellä. Kulttuuripääkaupunki on myös keino kehittää pirkanmaalaista identiteettiä, Sivonen muistuttaa. Mistä paneeli tykkää? Pauli Sivosen kokemus Euroopan unionin kulttuuripääkaupungeista on monipuolinen. Ensimmäisen kerran hän toimi asiantuntijana jo vuonna 2000 Helsingissä pääkaupungin ollessa EU:n kulttuuripääkaupunki. 2000-luvun puolivälissä Sivonen johti Mäntän työryhmää, joka kisasi Tamperetta vastaan vuoden 2011 tittelistä. Kun molemmat hävisivät kamppailun Turulle, Sivonen ”käänsi sujuvasti takkinsa” ja oli tekemässä Turulle ohjelmaa. Kolmen vuoden ajan hän oli EU:n arviointipaneelissa tekemässä suosituksia siitä, mikä kaupunki tulee valita. Viimeksi hän oli valitsemassa vuoden 2023 kulttuuripääkaupunkia, Unkarin Veszprémia. –  Käytännössä tutustuin noin kymmenen maan hakemuksiin ja ohjelmaan paikan päällä sekä haastattelin hakijoita. Siitä, kun Suomesta viimeksi valittiin kulttuuripääkaupunki säännöt ovat muuttuneet paljon yksityiskohtaisemmiksi. Sivosen mielestä Tampereella on kuitenkin erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa, mutta se edellyttää koko maakunnan aitoa mukaan ottamista. – Se on trendi, josta valitsijapaneeli tykkää. Ohjelman pitää olla yhtenäisen taiteellisen konseptin kautta mietitty kokonaisuus, joka tapahtuu koko Pirkanmaalla, ei vain Tampereella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kunnat ovat aidosti mukana tuottamassa ohjelmaa ja osallistuvat myös rahoitukseen. Vihreän kullan kirous Harva tietää, että tämän vuoden EU:n kulttuuripääkaupungit tänä vuonna ovat Italian Matera ja Bulgarian Plovdiv. Pauli Sivosen mielestä ongelma on pikemminkin kyseisten kaupunkien, jotka eivät ole kyenneet kertomaan itsestään riittävän vahvaa tarinaa. –  Hyvät kulttuuripääkaupunkiohjelmat ja hyvät tarinat ovat kiinnostaneet. Esimerkiksi Liverpool 2008 ja Glasgow 1990 loivat loistavia kulttuuripääkaupunkitarinoita ja saivat pysyvää hyötyä. Myös Mäntällä on loistava tarina. Sitä kerrotaan Gustaf-museon pysyvässä näyttelyssä Paperiperkele , joka on rakennettu Teemu Keskisarjan Gustaf Adolf Serlachiuksesta kirjoittamaan elämäkerran Vihreän kullan kirous pohjalta näyttävästi dramatisoiden. –  Serlachius-museoiden valtti on se, että olemme Suomessakin eksoottinen ja outo. Meihin liitetään suuret persoonalliset paperipatruunat ja metsäteollisuuden syntytarina, jossa on nousuja ja tuhoja sekä dramaturgiaa, sanoo Sivonen, joka muistuttaa metsäteollisuuden historian olevan myös laajalti samaistuttavaa rakennemuutoksen historiaa. Matkailun logiikkaa Pauli Sivonen kiittelee myös Mäntän yhteishenkeä ja kulttuuritahtoa. Pienessä kaupungissa on vaivaton toimia, kun kaikki tuntevat toisensa. Maalaisidyllistään huolimatta Serlachius-museot on kansainvälinen kohde. –  Me kilpailemme Helsingin, Turun ja Tampereen taidelaitosten kanssa, ja samaan aikaan meidän täytyy toimia kuin matkailukohde. Omassa työssäni yhteydet Eurooppaan ovat jo isommassa roolissa kuin yhteydet Suomeen. Mänttäläinen museo ei voi perustaa olemassaoloaan ja tulevaisuuttaan pelkille kuvataidefaneille. Kokonaiselämys, kuten ravintolapalvelut ja miljöö ratkaisevat. –  Helsingissä tai Tampereella ihmisen saa museoon niin, että hänellä on puoli tuntia ylimääräistä aikaa käydä katsomassa näyttely. Mänttään on erikseen tultava. Siksi haluamme puhua suoraan niille ihmisille, jotka haluavat nähdä vaivaa tullakseen Mänttään. Museon kävijöistä yli puolet eli 60 prosenttia tulee pääkaupunkiseudulta, sen jälkeen Tampereelta ja Jyväskylästä sekä eri puolilta Suomea. Merkittävä kävijäryhmä ovat päiväretkelle tulevat perheet ja pienet seurueet. –  He lähtevät kesäretkellä etsimään hyvää ruokaa ja koettavaa. Heille vaihtoehto voi yhtä hyvin olla Ähtärin eläinpuisto. Näin saamme myös uudenlaisia ihmisiä kulttuurin kuluttajiksi. Ulkomaalaisten kävijöiden houkuttelu on tällä hetkellä Serlachius-museoiden kärkitavoitteita. Taideharrastajien suhteen tähtäin on Euroopan maiden lisäksi Kauko-Idässä, kuten Japanissa. Kriittinen hetki Serlachius-museoiden esikuvaksi Sivonen mainitsee tanskalaisen Louisianan modernin taiteen museon, joka on kyennyt tekemään itsestään kansainvälisen matkailukohteen pitkäjänteisellä työllä 1960-luvulta lähtien. –  Sielläkin on samanlainen luonnon, taiteen ja kokonaiselämyksen yhdistelmä ja Kööpenhaminan läheisyys. Louisianassa avattiin kahvilat museon yhteydessä jo siinä vaiheessa, kun se oli muualla ennenkuulumatonta. Tampereen seudun kulttuuripääkaupunkihankkeessa on Pauli Sivosen mukaan tärkeintä nyt keskittyä kokonaisuuteen ja toimivaan yhteistyöhön. Se hyödyntää myös mukana olevia pieniä kuntia paljon enemmän kuin yksittäisten kuntien esiin nostaminen. –  Tämä on maakunnan sisäisen kehittymisen projekti. Tätä tehdään nyt yhdessä. Museojohtaja toivoo myös, että Serlachiuksen taidesäätiön myöntämän tuen tapaista yksityisrahoitusta saataisiin lisää. Laajaan rahoituspohjaan suhtaudutaan myös EU:ssa hyvällä. – Oulu on meitä vuoden edellä, Tampereella on lähdetty liikkeelle hämäläisellä hitaudella. Nyt on kriittinen hetki, että ohjelman täytyy ruveta syntymään. Nyt virkamiesten ja poliitikkojen on paras antaa tekijöille rauha ja kaikki tuki, mitä tarvitaan. Serlachius-museoiden johtaja. Tuli Mänttään 2000 alunperin perustamaan Gustaf-museota, päätyi sittemmin myös Göstan johtajaksi. Asuu nykyään Vilppulassa Ruoveden rajalla. Kutsuu itseään helsinkiläiseksi Mänttä-patriootiksi. Mänttä-Vilppula on Tampereen pääyhteistyökumppani EU:n kulttuuripääkaupunkihaussa 2026. Tuottajana Mänttä-Vilppulassa toimii Sipriina Ritaranta. Muut haussa mukana olevat 15 pirkanmaalaiskuntaa ovat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Tampereen budjetti hankkeelle on vuodelle 2019 noin 500 000 euroa, josta 108 000 tulee Mänttä-Vilppulasta. Puolet Mänttä-Vilppulan osuudesta on rahoittanut Serlachiuksen taidesäätiö. Haku Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 avattiin 1.4.2019. Hakuaika päättyy 5. toukokuuta 2020.