Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Martti Vainion dopingkärystä nousi aikanaan valtava kohu – Tehtävästään eronnut SUL:n valmennuspäällikkö muistelee nyt tapausta: ”Oletin, että insinööri ymmärtää kerrasta”

Se valokuva ei unohdu. Kuusi miestä istuu tuoleillaan totisina ja kuuntelee, kun juoksija Martti Vainio kertoo kädet puuskassa dopingkärystään. Kuva on otettu Suomen olympiajoukkueen tiedotustilaisuudessa Los Angelesin olympiakisoissa elokuussa 1984. Vainio juoksi 10 000 metrillä hopealle, mutta menetti mitalin dopingin takia. Vainion näytteestä löytyi urheilussa kiellettyjä anabolisia steroideja. Vainio itse luuli käyttäneensä testosteronia, jonka ei pitänyt näkyä enää testeissä. – Losin tapaus oli minulle järkytys. Vainio ei ole edelleenkään minulle asiasta kertonut, yksi valokuvan henkilöistä, Suomen Urheiluliiton silloinen valmennuspäällikkö Antti Lanamäki muistelee. Kärystä nousi Suomessa valtava kohu, jonka seurauksena Lanamäki erosi itse tehtävästään. – Olisin voinut kiemurrella, mutta se ei sovi luonteeltani. Parempi oli, että erosin, Lanamäki sanoo. Koronavirusepidemia on pitänyt joulukuussa 80 vuotta täyttänyttä Lanamäkeä kotioloissa Etelä-Haagassa Helsingissä. Haastattelu tehdään hänen taloyhtiönsä kerhohuoneessa, turvaväli muistaen. – Poika opiskelee aikamiesiällä sairaanhoitajaksi ja pitää huolta, että emme mene minnekään. Hyvä, että joku paimentaa. Meillä on oltu terveenä, Lanamäki sanoo. Kun päivät lämpenevät, Lanamäki aikoo muuttaa vaimonsa kanssa mökille Sammattiin ja valvoa, miten uusi porakaivo valmistuu. – Porasivat maahan 45 metrin reiän ja vettä löytyi. Olin itsekin vähän lapiohommissa, Lanamäki sanoo. Lanamäki on hyvässä kunnossa. Entinen aitajuoksun Suomen mestari (1965 ja 1967) käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa. Ennen korona-aikaa hän kävi läheisellä salilla, mutta nyt hän treenaa kotonaan. Kesäisin hän pelaa golfia Lohjalla. – Minulla on sekundaselkä. Minun on pidettävä selkä- ja vatsalihakset kunnossa. Muuten pyörätuoli odottaa. En ole muuta motivaatiota tarvinnut, Lanamäki naurahtaa. ”Ei ollut tullut mieleenkään” Mutta silloin 36 vuotta sitten Lanamäkeä eikä muuta Suomen joukkueen johtoa naurattanut. Vainion dopingnäytteestä oli löytynyt hormoneja jo olympiavuoden keväällä 1984 Rotterdamissa juostun maratonin yhteydessä. Lanamäki oli saanut vinkin, että juoksijat saattavat käyttää piristeitä. – Ohjeistin lääkärin ottamaan piristetestit ja näin tapahtui. Tuli myös ilmi, että Vainion näytteessä on muutakin. Se oli uskomaton paikka, kun minulle ei ollut tullut mieleenkään, että kestävyysjuoksija voi käyttää hormoneja, Lanamäki kertoo. Lanamäki päätti salata Vainion käryn. – Testi oli epävirallinen. Siksi en käräyttänyt Vainiota, varoitin kyllä. Kuvittelin, että minut lynkataan, jos käräytän tuon testin perusteella ainoan suomalaisen kestävyysjuoksijan. Oletin, että insinööri [Vainio] ymmärtää kerrasta, että tällaista ei voi tehdä. Olympialaisissa karu totuus sitten paljastui, kun Suomen joukkueen lääkäri Pekka Peltokallio vinkkasi katsomossa olleen Lanamäen luokseen. – Se ei tiennyt hyvää. Pidimme Vainion kanssa isolla aukiolla palaverin, jossa pyysin häntä kertomaan, mikä on tilanne. Vainio sanoi, että tämä on hänen sotkunsa ja että hän selvittää sen itse, Lanamäki kertoo. Jäljestä pitäenkään Lanamäki ei alkanut syytellä Suomen Urheiluliiton (SUL) muuta johtoa vastuun pakoilusta, vaan tyytyi kohteluunsa. Aiemmin Lanamäki oli kysynyt SUL:n hallitukselta, miten toimitaan ja kuka ottaa vastuun, jos joku urheilija paljastuisi dopingaineiden käyttäjäksi? – Todettiin, että valmennuspäällikkö. En silloin arvannut, että näin tässä voi käydä, Lanamäki sanoo. Oli sinällään hassua, että tuo SUL:n hallituksen kokous pidettiin Vainion omistamassa Lomakouherossa Karstulassa. Kuinka paljon johto yleensäkään tiesi urheilijoiden dopingista tuona aikana? – Käyttäjät olivat yksityisyrittäjiä. Huhuja liikkui aina, mutta urheilijat eivät tulleet sitä kertomaan. Tiesin, että käytetään. Laki ei antanut siihen myöten, että olisin voinut puhua, kun ei ollut virallista tietoa, Lanamäki sanoo. Puolen vuoden työttömyyden jälkeen Lanamäki sai paikan ensin järjestösihteerinä ja sitten järjestöpäällikkönä Akavalla, jossa hän työskenteli eläkeikään asti. Kymmenen mitalia EM-kisoista SUL:n valmennuspäällikkönä Lanamäki oli kymmenen vuotta. Ajanjaksoon mahtuu paljon myös hyviä vuosia, kuten kymmenen mitalia tuoneet yleisurheilun Euroopan mestaruuskisat 1974 Roomassa. Mitalisaaliin keskellä Lanamäki sanoi, ettei Suomi saavuta enää koskaan EM-kisoissa kymmentä mitalia. Kuinka oikeassa hän olikaan. Seuraavissa EM-kisoissa vuonna 1978 Prahassa suomalaiset saivat kuusi mitalia. –  Aamulehdessä oli juttu, että joukkue palasi allapäin, kun tavoitteena oli seitsemän mitalia. Näin jälkikäteen se kuulostaa kohtuuttomalta, Lanamäki sanoo. Kaikkiaan Lanamäki ehti olla mukana neljissä olympialaisissa. Vuonna 1972 Münchenissä pikajuoksuvalmentajana ollutta Lanamäkeä ilahduttivat erityisesti viestijoukkueiden Suomen ennätykset ja tietysti Lasse Virénin kaksi kultamitalia kestävyysmatkoilla. Montrealissa neljä vuotta myöhemmin Virén uusi temppunsa ja juoksi vielä maratonilla viidenneksi. Kymppitonnin voiton jälkeen Kansainvälinen olympiakomitea ei meinannut päästää Viréniä 5 000 metrille mainostamisepäilyn vuoksi. Virén riisui kympin maalissa piikkarinsa ja nosti ne päänsä yläpuolelle. – Piikkarikohu varasti paljon huomiota ja sotki kuvioita, Lanamäki sanoo. Moskovassa 1980 suomalaiseksi kestävyysjuoksun olympiahahmoksi kohosi Kaarlo Maaninka , joka oli kymppitonnilla toinen ja juoksi pronssia 5 000 metrillä. Urheilu-uransa jälkeen Maaninka paljasti käyttäneensä Moskovassa veritankkausta, joka on ollut kiellettyä vasta vuodesta 1985 lähtien. – Valmennuspäällikön pitäisi tietää, mutta Maaningan veritankkauksesta en tiennyt etukäteen mitään, Lanamäki sanoo. Itä-Saksan dopingista ja sen systemaattisuudesta sen sijaan tiedettiin myös Suomessa paljon. – Se oli meillä tiedossa, mutta mitä se auttoi, että tiesimme? Lanamäki kertoo tapauksen, jossa edesmennyt kiekonheittäjä Markku Tuokko oli kysellyt itäsaksalaisilta lisäravinteista. Samalla Tuokko oli huomauttanut, ettei Suomessa sallita dopingin käyttöä. – Oikein hyvä. Me pärjäämme silloin paremmin, itäsaksalaiset vastasivat Tuokolle, joka jäi itsekin kiinni dopingin käytöstä vuonna 1977. Keihäänheittäjät Jorma Kinnunen ja Pauli Nevala ovat kertoneet, että äskettäin kuollut Janis Lusis oli tuonut heille pillereitä kokeiltavaksi. – Suomalaiset olivat syöttäneet Lusisin tuliaisia koiralle, jonka karva alkoi kiiltää ja se jaksoi juosta jäniksen perässä niin pirusti, Lanamäki muistaa vanhan tarinan. Kansainvälinen yleisurheiluliitto kielsi dopingaineiden käytön jo vuonna 1928. Silloin kyse oli enimmäkseen ”kyseenalaisesta virkistäytymisestä”. Anaboliset steroidit Kansainvälinen olympiakomitea kielsi vuonna 1974, mutta kun kunnollista testijärjestelmää ei ollut, niitä käytettiin surutta. ”Tunnen lievää murhetta” Nykyurheilua Lanamäki seuraa katseella. Ensimmäiset vuodet SUL:sta lähdön jälkeen olivat vaikeita. Alkuunsa hän ei käynyt edes Kalevan kisoissa. – Tunnen lievästi murhetta yleisurheilun tilannetta kohtaan, kun ei ole oikein tullut menestystä. Vanhan pikaviestijoukkueensa, Raimo Vilén , Antti Rajamäki , Erik Gustafsson ja Markku Juhola , Lanamäki tapaa vähintään kerran vuodessa, usein Kalevan kisoissa. – Olemme tavanneet viimeiset 20 vuotta. He ovat samalla tavalla ajattelevia kavereita, joilla oli aina hirveä kisa keskenään. Harjoituksissakin piti heittää kuntopalloa niin kauan, että jokainen sai sen osumaan Kuortaneen hallin kattoon. Se oli aika korkealla. Lanamäen valmentama viestijoukkue juoksi Münchenin olympiaradalla kovan ajan 39,30 sekuntia. Se pysyi Suomen ennätyksenä 38 vuotta. Pitkän, 4x400 metrin viestijoukkueen Münchenissä juoksema aika (3.01,12) on yhä SE. Erikseen Lanamäki nostaa esille vielä Gustafssonin vuonna 1972 juokseman hallituloksen 60 metrillä. Aika 6,4 sivusi maailmanennätystä. – Niitä eivät suomalaiset ole tehneet. Landström tutustutti urheiluun Urheiluun Antti Lanamäki tutustui 1950-luvulla seiväshyppääjä Eeles Landströmin kautta. Landströmillä oli mennyt huonosti omassa koulussaan, ja hän vaihtoi samaan Alavuuden yhteiskouluun, jota Lanamäki kävi. Landström asui Lanamäen perheen omakotitalon yläkerrassa. – Eeles kävi hyppäämässä muutaman kerran talven aikana Kuortaneen Urheiluopiston hallissa. Pääsin näkemään, millaista harjoittelu oli. Eeles oli lahjakas, Lanamäki kertoo talvesta 1953. Landstöm oli jo osallistunut kymmenotteluun Helsingin kesäolympialaisissa vuonna 1952. Kesällä 1954 hän hyppäsi ensimmäisen kerran Suomen ennätyksen (432) ja voitti Euroopan mestaruuden. Lanamäki sai Landströmiltä muistoksi käytetyt piikkarit. Miehet pitävät yhä yhteyttä toisiinsa. – Piikkarit olivat kova sana siihen aikaan, Lanamäki sanoo. Aitajuoksua hän kokeili sattumalta Alavuden koulun pihalla. Aika 60 metrillä (8,8) hämmästytti opettajaa niin paljon, että hän käski Lanamäkeä juoksemaan toisen kerran. Aika oli sama. Lanamäki lähetettiin Etelä-Pohjanmaan oppikoulujen mestaruuskisoihin, jossa hän näki ensi kerran 110 metrin aidat radalla. – Juoksu lähti hyvin käyntiin ja lopussa iski ahneus. Yritin voittaa, mutta kaaduin. Pääsin silti maaliin ja Suomen tilastoon. Tarkoitti, että olin löytänyt oikean lajin.