Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

500-kiloinen sonni seivästi hämeenkyröläisen Rauno Schulzin sarvellaan – tyrmäävä tatuointi kertoo koko tarinan

Karja-auton kuljettaja Rauno Schulz ajaa rauhallisesti ja tottuneesti taas yhden 500-kiloisen lihakarjasonnin auton kuljetusosaan. Nuori vaaleanruskea sonni ei vaikuta ärripurrilta ollenkaan. Iso se on. Hämeenkyröläinen Schulz tietää oikein hyvin, miten valtava räjähtävä voima kätkeytyy sonnin niskahartiaseutuun. Niillä voimilla ja komeilla sarvillaan sonni puolustaisi salamannopeasti itseään ja laumaansa, jos tarvetta olisi. Schulz sulkee kuljetustilan oven, kiipeää karja-auton koppiin työparinsa kanssa ja matka jatkuu. Nuori sonni hönkii karja-auton kuljetuspuolella. Hajut ovat outoja, auto tärisee, auton moottori on sille outo ääni. Auto pysähtyy seuraavan karjatilan pihaan, ja Schulz hyppää karja-auton kopista ulos. Hän astelee auton taakse, vaihtaa kengät saappaisiin, avaa takaoven ja astuu sisään kuljetustilaan järjestelemään eläimiä aivan samoin kuin monta monituista kertaa aiemminkin. Schulz ei ehdi tajuta, että sonni hyökkää. Terävä sarvi puhkaisee Schulzin selkäytimen. Eläin ruhjoo miehen oikean käden. Miehen rintalastan kolme alinta hermojuurta irtoavat selkäytimestä. Schulz menettää tajuntansa ja lyyhistyy rajusti verta valuvana lattialle. Rauno Schulz kertoo videolla tatuoinnistaan: Videolla Rauno Schulz kertoo kiitollisuustatuointinsa yksityiskohdista. Ruhjottu ja sanaton Ulkopuolella kenkiä saappaisiin vaihtamassa ollut Schulzin työpari tajuaa, että jotain on kuljetusosassa hullusti. Hän astuu kuljetuskoriin ja näkee ruhjotun miehen. Hän toimii nopeasti ja oikein. Schulzin työpari saa hyökänneen sonnin pois uhrin kimpusta ja aitojen taakse. Hän hälyttää apua. Paikalle kiitää ambulanssi. Finnhemsin lääkärikopteri saadaan nopeasti paikalle. Ensiavun jälkeen Schulz kuljetetaan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Miehen vammat ovat erittäin vakavat. Henki on hiuskarvan varassa. Kun hän herää kahden päivän kuluttua, hän ei muista tapahtuneesta mitään. Hoitohenkilökunta kertoo hänelle, mitä on tapahtunut. Hänelle tehdään monta leikkausta. Hänellä on valtavat kivut, joihin hän saa rajuja kipulääkkeitä. Schulzin keho on ruhjottu ja hänen on vaikea puhua, koska hänen äänihuulensa ovat halvaantuneet toispuoleisesti. Joku jolle puhua Alkaa hidas kuntoutuminen. Puheterapia auttaa puhumiseen, hän kuntoutuu kävelemään, mutta oikea käsi on lähes pois pelistä. Käteen tehdään useita korjausleikkauksia, mutta on selvää, että kädestä ei tule enää millään keinoin muuta kuin parhaassa tapauksessa hyvä apukäsi. Oikeakätisen miehen on opeteltava kirjoittamaan ja syömään vasemmalla kädellä. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Schulzille tarjotaan keskusteluapua heti sairaalassa, mutta hänellä ei ollut sille tarvetta. Hänellä on lähellä asuvia sukulaisia ja ystäviä, joille voi jutella ja purkaa mieltään. Hänellä on aina on joku, jolle puhua. Hän puhuu eri ihmisille eri asioista. Joistain asioista on kaikkein luontevinta puhua omalle tädille. Työhön liittyvistä ajatuksista juttelee mieluiten työkaverille. Schulzin hyvä ystävä, karja-auton kuljettaja hänkin, tulee usein katsomaan häntä sairaalaan. Ystävä istuu usein Schulzin huoneen ikkunalaudalla. Eräänä päivänä hän pyytää Schulzin mukaansa työkierrokselle. Schulz saa kierroksella rapsutella nautoja. Se on terapeuttista. Hänelle ei jää kammoa sonneja kohtaan. ”Eläimistä ei koskaan tiedä” Sonnitapaturmasta on nyt kulunut seitsemän ja puoli vuotta. – Elämäni on nykyään tasaista arkea, Rauno Schulz sanoo. Hän on päässyt henkisesti yli siitä päivästä, joka muutti hänen koko loppuelämänsä suunnan. Hän ajattelee, että on turha syyllistää tai syyllistyä. Onnettomuuksia ja tapaturmia tapahtuu. – Eläimistä ei koskaan tiedä. – Siinä työssä oli silloin tällöin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Välillä mentiin vaakasuorassa narun päässä, kun eläin lähti menemään. – Karja-auton kuljettaja ei saa koskaan hosua, ettei eläin hermostu. Silti eläin on eläin ja sillä on eläimen mieli. Jostakin Schulzin ruhjonut sonni hermostui, mutta koskaan ei tule selviämään, mistä se hermostui. – Onneksi ihmismieli toimii niin, että pahimpia hetkiä ei aina muista. – En ole katkera. On äärimmäisen huikeaa, että yleensä olen vielä elossa ja toimintakykyinen. Se on terveydenhuoltomme ja Taysin ansiota, hän painottaa. Mielessä vapaaehtoistyö Schulz on tapaturman jälkeen ollut eläkkeellä, mutta hän pystyy asumaan itsenäisesti. – Haluaisin tehdä töitä edelleen, mutta siihen en kykene. Kivut ovat edelleen välillä kovat. Kuntoutus kuuluu jokaiseen päivään. Hän haluaisi tehdä jotain hyödyllistä vapaaehtoispohjalta, mutta rajoituksensa on muun muassa se, että hän ei voi varmasti luvata seuraavasta päivästään mitään. Jos hän tänään lupaa jotain seuraavalle päivälle, voi olla, että huomenna hän ei kipujensa vuoksi pääse liikkeelle lainkaan. – Voisin toimia vaikka seurustelu-upseerina nuorille ja lapsille sairaalassa. Tai pelata heidän kanssaan osastolla Kimbleä! – Tiedän, että sellaiseen seuranpitoon ei sairaalahenkilökunnalla ole aikaa. Schulz pystyy ajamaan autoa, jossa on automaattivaihteet. Koska hän asuu maalla, auto on lähes välttämätön väline, jotta hän pääsee vaikkapa kauppaan ja kuntoutukseen. Musiikista lohtua ja iloa Vaikka oikea käsi on voimiltaan noin kymmenen kertaa heikompi kuin vasen ja vaikka ranne ei taivu ja käsi pystyy vain alkeelliseen tartuntaotteeseen, jotain silläkin voi tehdä. – Sillä pystyy nojaamaan ja työntämään. Käsi on hyvin arka kylmälle. Kyynärpäästä alaspäin kädessä ei ole tuntoa. Sitä Schulz ei onnettomuuden jälkeen aina muistanut. – Pidin leipää oikealla kädellä paikoillaan ja ihmettelin, mistä tuota punajuuren väriä leikkuulaudalle tulee...! – Onneksi on olemassa valmiiksi siivutettua leipää ja juustoa! Musiikki ja erityisesti metallimusiikki on ollut miehelle suureksi avuksi kuntoutumisessa. – Kun on iloinen mieli, voi kuunnella jotain siihen sopivaa. Kun on toisin, voi laittaa jotain rajumpaa tärinää stereoihin. Silloin tällöin hän kaivaa esiin kitaransa. Basistien käyttämä, normaalia vähän isompi plektra pysyy otteessa. – Kun olen yksin kotona, eikä kukaan kuule, soittelen. Haen riffejä ja rämpyttelen jotain vähän raskaampaa musaa. Erävoitto viikatemiehestä Oman rajun kokemuksensa ansiosta Schulz arvelee osaavansa entistä paremmin nähdä elämän pienet vastoinkäymiset niiden oikeassa koossa. Vaikka voimakkaat kivut pitävät häntä joskus valveilla yökaudet, hän on tyytyväinen siihen, että on elossa. – En ole katkera. Minulla oli kuitenkin tuuria. Schulzin oikeaa käsivartta koristavat nuoruudessa otetut tribaalikuviot. Vasenta kättä peittää hänen omista Tays-vaiheistaan kertova tatuointi, jolla hän haluaa osoittaa ikuista kiitollisuuttaan saamastaan hyvästä hoidosta. Hän hankki tatuoinnin sillä toivomallaan lahjakortilla, jonka hän sai 40-vuotissyntymäpäivänään. Tatuoinnin kivijalkana on teksti Usually The Reaper Wins , yleensä viikatemies voittaa. – Tällä kertaa mä voitin. Schulz toteaa.