Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Uuden Lidlin rakentaminen Tampereella viivästyy

Lidlin uuden vähittäismyymälän rakentaminen Tampereen Pappilassa on viivästynyt valituksen takia. Tampereen kaupunki myi Lidl Suomi ky:lle Pappilassa sijaitsevan tontin jo vuoden 2018 joulukuussa. Yhtiö maksoi Heikkilänkatu 14:n tontista 1,48 miljoonaa euroa. Suunnitelman mukaiselle, noin 2 700 kerrosneliömetrin liikerakentamiselle, on haettu poikkeamislupa. Lidlin kiinteistöpäällikkö Toni Lautalan mukaan myymälän lupaprosessi on kesken. Rakennusluvasta on valitettu. Myymälän rakentaminen käynnistyy heti, kun lupaprosessi on saatu päätökseen. Rakennusluvasta on valittanut läheisen kiinteistön omistaja. Valituksessa on vedottu muun muassa liikennejärjestelyihin ja siihen, että rakennuslupa olisi poikkeamispäätöksen vastainen. Tampereen kaupungin ympäristö- ja rakennusjaosto jätti viime vuoden marraskuussa oikaisuvaatimuksen tutkimatta, koska valittajalla ei katsottu olevan valitusoikeutta päätöksessä. Asia on Hämeenlinnan hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Liike- ja toimistorakentamiseen tarkoitettu tontti Pappilassa on pinta-alaltaan 18 955 neliömetriä, ja siinä on rakennusoikeutta 7 500 kerrosalaneliömetriä. Pappilan tontille on Tampereen kaupungin mukaan laadittu muun muassa liikenne-, hulevesi- ja liito-oravaselvitykset.