Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tänään televisiossa: Puisto-osaston pojat Måns ja Roro ponnistelevat kohti uusia koettelemuksia

Jalla! Jalla! ☆☆☆ Libanonilaissukuisen Roron ( Fares Fares ) jästipäinen isä puuhaa naimakauppoja vastoin pojan tahtoa. Riikinruotsalaista Månsia ( Torkel Peterson ) vaivaavat erektio-ongelmat. Siinä on jo murhetta kyllin, mutta Josef Fares potki tarinaa ilolla eteenpäin kuin Zlatan palloa. Ei tosin aina samalla tarkkuudella, mutta puisto-osaston pojat ponnistelevat yli koirankakkojen ja arkielämän absurdiuksien kohti uusia noloja tilanteita. (Ruotsi 2000) Yle Teema & Fem sunnuntai 16.6. klo 21.00 2 yötä aamuun ☆☆☆ Ranskalainen arkkitehti Caroline ja suomalainen dj Jaakko kohtaavat Liettuan Vilnassa ja pääsevät lupaavan suhteen alkuun. Mikko Kuparisen rakkausdraamalle on haitaksi, että mieleen tulee valloittava Rakkautta ennen aamua -elokuva jatko-osineen. Vertailussa hävitään raskaasti, mutta Marie-Josée Croze ja Mikko Nousiainen saavat sympatiat puolelleen. Vaikka yhteistä kieltä ei ole, syntyy jaettuihin hetkiin kivasti värinää. (Suomi 2015) Hero sunnuntai 16.6. klo 11.15 Fury ☆☆☆ Sukellusveneisiin on sijoitettu montakin armottomasti paineistettua sotaelokuvaa. David Ayer tekee saman panssarivaunussa. Brad Pitt esittää komentajaa, joka toisen maailmansodan loppupuolella jyrää ruumis riutuneena ja sielu ruvella yhä syvemmälle natsi-Saksan ytimeen. Hengissä pysyessä ei sankaruudelle ole sijaa. Kolmannen valtakunnan väkivaltaista kuolinkamppailua todistavat myös Logan Lerman ja Shia LaBeouf . Ensiesitys. (USA 2014) Nelonen sunnuntai 16.6. klo 21.00