Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Pohjoismaiden menestynein tietokilpailija voittaa välillä pubivisan yksinkin – Lue viisi vinkkiä visoihin ja kokeile, osaatko vastata mestarin kysymyksiin!

Neljäkymmentä maata, 2 500 osallistujaa, kaksi tuntia, 240 kysymystä, puoli minuuttia aikaa per kysymys. Tamperelainen Tero Kalliolevo ei kavahtanut tahtia tälläkään kertaa, vaan tiesi maailman kolmanneksi eniten. Kesäkuun alussa järjestetty MM-tietokilpailu pidettiin kaikissa osallistujamaissa samana päivänä ja samoilla kysymyksillä, jotka oli käännetty eri maiden kielille. Kalliolevo on kiertänyt tietokilpailuja yli 20 vuoden ajan. Vaatimattomasti sanottuna kunniaakin on tullut, sillä hän on 2000-luvun menestynein pohjoismainen tietokilpailija kansainvälisissä kilpailuissa lukemattomine pokaaleineen ja palkintoineen. Leppoisa mies herättää kauhua tamperelaisissa pubivisoissa, kun hän keskimäärin kolmena päivänä viikossa käy treeneissä. Marraskuussa hän suuntaa EM-kisoihin Bulgarian Sofiaan ja menestystä on todennäköisesti jälleen luvassa. Abiturienttina toiseksi Kalliolevo innostui kilpailuista jo nuorena miehenä, kun hän katseli 90-luvun alussa Suomen tietoviisasta. Ennen nettiä tieto perustui enemmän muistamiseen. – Sen ajan tietäjät tekivät tiedoillaan suuren vaikutuksen ja ajattelin, että olisi hienoa olla joskus tuollaisella tasolla. Siihen ei kauaa mennyt. Vuonna 1996 nuori abiturientti Kalliolevo osallistui Reijo Salmisen ja Jyrki Otilan isännöimään Tietopörssiin ja sijoittui heti kakkoseksi. Luotto omiin kykyihin kasvoi ja harrastuksen suunta tarkentui. – Tv-visailuun en enää viitsisi lähteä. Niissä on etenkin nykyään liikaa viihteellisyyttä, mikä häiritsee ydinasiaa. Enemmän pidän perinteisistä kisoista, joissa saa vastata rauhassa eikä harrastaa lajia jonkin oheisasian ehdoilla. Kuka tahansa voi osallistua Tänä vuonna ravintola Teerenpelin kabinetissa pidettyyn Tampereen MM-osakilpailuun olisi voinut osallistua periaatteessa kuka tahansa, sillä alkukarsintoja ei ole. – Kilpailijat ovat vanhentuneet, kuten minäkin. Vuonna 2006 Tampereen MM-osakilpailussa meitä oli noin 30, mutta tänä vuonna osallistujia oli vain kuusi. Uusia ja innostuneita nuoria ei ole oikein tullut lajiin mukaan. Monilla voi olla kynnyksenä pelko kisojen vaikeudesta. – Ei se ole ihan aiheetonta, sillä arvokisoissa on tiivis tahti ja haastetta riittää. Kyllä silti kokeilemaan kannattaa lähteä, kunhan omat odotukset eivät ole liian korkealla menestyksen suhteen. MM-kisan kysymykset olivat samoja kaikille kilpailijoille ympäri maailmaa, joten kysymys Santa Park -huvipuiston sijainnista tai Nokian puhelimesta voi olla yhtä haastava kuin marokkolaisen savupiipun kutsumanimikin. Treenit pubissa Kuten kaikki huippuammattilaiset, myös tietokilpailijat harjoittelevat. Tietomäärää pitää päivittää ja kisakunto pysyy yllä käymällä pubeissa, siis visailemassa. – Luen vanhoja kisakysymyksiä ja seuraan uutisia. Tampereella on todella vahva pubivisakulttuuri ja viikoittain on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kalliolevo kertoo tietenkin pitävänsä keskimääräistä vaikeammista visoista. Taso vaihtelee Tampereella todella paljon. Pubivisat ovat usein joukkuekisoja, joissa hyvä tiimi ratkaisee paljon. – Olen joskus onnistunut voittamaan yksinkin, mutta aika vaikeaa se on melkein missä tahansa pubivisassa. Kliseiseenkin kysymykseen Kalliolevolla on vastaus valmiina. – Hyvään kysymykseen haluaa aina kuulla oikean vastauksen. Tietokilpailumestarin valitut kysymykset